Jälleen yksi "totuus on tarua ihmeellisempää" tarina ,,, tai oikestaan kaksi

Olen nyt keskiviikosta asti miettinyt, että kirjoitanko tästä vaiko enkö kirjoita ja mitä kirjoitan, jännittää vähän itseäkin että julkaisenko tämän lopulta vai en...

Keskiviikkona menin jälleen tapaamaan psykiatriani. Tiesin jo etukäteen, että koska en saanut aikaisempaa aikaa niin joudun odottamaan. Mutta kun yli tunnin olin istunut kolkossa odotustilassa niin päätin, että nyt riitti ja pyydän omaa lääkäriäni uusimaan reseptin. En valitettavasti ehtinyt nousta penkistä sanomaan tätä vastaanottoon, kun edelliseltä kerralta "tuttu" pieni mies käveli vastaan ja jouduin sisälle ikkunattomaan koppiinsa.

Olin valmistautunut kertomaan ilmoitusluontoisesti, että haluan nyt luovuttaa hetkeksi: syön näitä tabuja toistaiseksi, koska niiden avulla pääsen ylös sängystä ja pystyn pakolliset rutiinit jotenkuten hoitamaan ja vähän koulun asioitakin vapaaehtoisena pyörittämään. Luovun ajatuksesta (ainakin hetkeksi), että asiat palaisivat ennalleen - että jostain löytyisi se sisältäkin positiivinen, iloinen minä, jota kaipaan - lääkkeillä tai ilman. En jaksa aloittaa tässä kaiken työnhaun, pankin aiheuttamien päänsärkyjen *), velkojien ahdistelun ja muun keskellä vielä lääkkeidenvaihtorumbaa, sivuoireisiin tottumista tai niiden miettimistä jne.

Jotenkin tuon ylläolevan sain ilmaistua niin psykiatri-setä riemastui. "Hyvä, loistavaa - sittenhän lääkkeet toimivat". Ehdin jo ajatella, että loistavaa, saan saman satsi seuraavaksi kolmeksi kuukaudeksi, näkemiin. Mutta pitäähän ne pakolliset kysymykset käydä läpi. "Mielialasi on siis yksi asteikolla 1-10" totesi psykiatri kysymättä, en ehtinyt edes nyökätä kun jo siirtyi seuraaviin "Nukutko?" "Ruokahalusi?" "Miten tyttäresi voi?" "Miten miehesi voi?" ja sitten täydellisenä yllärinä kysymys listan ulkopuolelta: "mitä teet viikonloppuisin". Vastasin, että useimmiten en mitään. "Kyllä sinun pitää jotain tehdä, on tärkeää että viikonloppuisin tekee jotain" psykiatri melkein huusi.

Seurasi raivokasta kirjoittamista A4 kokoiselle viivapaperille usean minuutin ajan. Kirjoittaminen loppui kuin seinään ja psykiatri nosti katseensa paperista: "Ajatko autoa?" Kun sanoin ajavani, seurasi psykiatrin yksinpuhelu siitä kuinka Irlannissa on pakko hankkia kallis auto ja vakuutukset, koska julkinen liikenne on niin surkea. Ja raivokas kirjoittaminen jatkui. "Määrään sinulle "CBT":tä ehkä kosultoinnista on sinulle apua". Tämän jälkeen pakolliset kysymykset jatkuivat ja sain reseptin ja uuden ajan kahden kuukauden päähän. Kun kysyin että ottaako joku sitten yhteyttä tuon lupaamansa kognitiivisen psykoterapian tiimoilta, hän huudahti "hyvä kun muistutit, unohdin laittaa ylös että minun pitää kirjoittaa lähete sinne..."

Olen sanaton.

*) Olen sanaton myös tästä:
http://www.thejournal.ie/ulster-bank-paid-bank-salaries-wages-503984-Jun2012/

eli jos joku on seurannut naapurisaaren tai Irlannin uutisia, niin ison pankkiryppään tietokonepäivitykset menivät "hieman" mönkään 21.6. Palkkakuittia ja henkilötodistusta vastaan voi saada käteistä pankin konttoreista, mutta kukaan ei pysty sanomaan paljonko käteistä uskaltaa nostaa, paljonko tilillä on ollut rahaa ennen tuota päivää ja onko ko. päivänä veloitukseen menneet laskut menneet läpi vai eivät. Mitkä ja minkä suuruiset suoraveloitukset olisi pitänyt mennä tänä aikana ja mitä tililtä lähtee maksuun automaattisesti kun järjestelmä saadaan pystyyn.

Moni tällä saarella taitaa siirtyä "kesäpankkiin" ja "talvipankkiin" kuten television keskusteluohjelmassa kerrottiin jollain jo olevan käytössä. Talvipankki on nahkatakki, jonka taskuihin nostetaan palkkapäivänä kaikki käteinen ja kesäpankki on farkkutakki, jonka taskuihin rahat kesän koittaessa nahkatakin taskuista siirretään. Valitettavasti itselläni ei ole kumpaakaan.

Että tällaista meillä täällä Irlannin ihmemaassa tällä kertaa. Mutta juuri nyt, tällä hetkellä, paistaa kaunis aamuaurinko - katsokaa vaikka

ja lämpöä on +12 ja kello on puoli kahdeksan (ok 07:39)

Viimeinen kouluaamu ennen lomaa

Eilen sai prinsessa koulutodistuksensa kolmannesta kouluvuodestaan ja kyllä siinä äidin silmä kostui kun loistavia arvosanoja katsoi ja opettajan kommentteja luki. Ahkera pikku työmuurahaiseni.

Oma eilinen päivä meni liki kokonaan koululla, koulun kesäleirin viimeisissä säädöissä. Uskalsin hieman korottaa ääntänikin kun meinasi ihan hulinaksi mennä ja ihmiset panikoivat asioista, jotka olin jo hoitanut aikaa sitten kuten olin luvannut. Kaksi seuraavaa viikkoa olenkin sitten vapaaehtoisesti kiinni leirin paperihommissa, kun Miriam saa nauttia leiripäivistä. Sen jälkeen sitten kesäloma. Yhä saa peukkuja pitää, että Suomeen tulomme jotenkin tämän kaiken epätietoisuuden keskellä järjestyisi. Kummityttöni menee 10.8. naimisiin ja sen päivän tienoilla olisi suurin toive olla Suomessa.

Tänään koulu loppuu jo puoliltapäivin ja sitä ennen on vanhemmille kahvittelutilaisuus ja kakkumyynti (cake sale) mikä hyvin yleinen varainkeruumuoto; vanhemmat tuovat leipomuksiaan tai ostamiaan keksejä, kakkuja, muffinsseja yms. ja toiset vanhemmat ostavat. Olen myös oppinut olemaan varovainen; toisille tapahtuma kun on paikka dumpata päiväysvanhaksi menneet keksipaketit pahaa-arvaamattomien ostettaviksi. Eilen leivoin korvapuusteja ja ne kerrankin nousivat ja levisivät pellillä kuten halusinkin, mutta ovat niin rumia etten kehtaa niitä viedä - mutta ah niin hyviä! Laitoin taikinaan teelusikallisen piparkakkumaustetta kardemumman lisäksi ja väliin tulevaan kanelisokerisekoitukseen myös hieman vaniliinisokeria. 

Joten paistan nyt aamulla vielä pikaisesti perusohjeen mukaan tehtyjä pikkuleipiä muutaman pellillisen niin saan jotain viedyksi. Vielä kuitenkin puolisen tuntia vietän tässä koneella ja sitten papaKoolle eväiden teko ja pikkuleivät uuniin.

Ja katsokaa miten paljon nuppuja on pelargoniassa, jonka jätin talven yli heitteille ikkunalle! Tosi bloggaajahan menee aamuviideltä yöpaidassa kuvaamaan blogintäytettä vesisateessa, eikö?

Vaihteeksi taas pilvikuvia ja ruusu

Eilen illalla piti rynnätä ulos kameran kanssa kun keittiön ikkunasta näkyi ulkona upea valaistus

yritin ikkunan läpi kännykällä kuvat, mutta ei oikein onnistunut.

Enkä sitten oikealla kamerallakaan saanut ihan sitä oikeaa tunnelmaa, mutta tällaisia oli taivaanrannan maalari saanut aikaiseksi kuitenkin. Oikealle katsoessa näkyi vielä vähän sinitaivastakin, vaikka kello oli kymmenen illalla.

Ja kompostin vierestä löytyi hauska pilkkulehtinen ruusu kukassa

Teknologian huipulla

Joskus kerroin, että äitini muutamia vuosia sitten päätti että hän joko opettelee "sen tietsikan käytön" tai nypläämään. Silloin voitti nypläyksen opettelu.

Viime viikolla hän sitten soitti aivan "into piukas" - heillä on nyt isäni kanssa iPad. "Ei me sitä sähköpostia vielä otettu, mutta näitä marttojen ja Suomen Kuvalehden sekä Kotilieden" sivuja ollaan jo katseltu". Äitini täytti 80 maaliskuussa ja isälle tulee ikää 84 ensi lokakuussa. Täytyy sanoa, että olen ylpeä heistä ja siskostani, joka auttaa opettelussa. Ja on ihana siskoni heille toki jo sähköpostinkin luonut, opettaa sen käytön sitten kun sen aika on.

(kuva täältä)

Ja eilen soittivat rekrytointitoimistossa, ensimmäinen haastattelu ensi viikolla... ensimmäinen ajatukseni: apua, mitä mä laitan päälle???

Ehkä en kuitenkaan tässä asussa sinne mene kuin mitä tässä yli 20 vuoden takaisessa kuvassa

Kesä pöydällä

En itse oikeastaan tämän kummempaa kesää tarvitsekaan.

(kännykkäkuva)

Mutta lapsille olisi kiva jos tulisi tällekin saarelle ihan oikea kesä, sillä tämä on viimeinen kouluviikko ja sitten on vapautta kaksi kuukautta. Kaksi ensimmäistä viikkoa ollaan tosin Miriamin kanssa koulun kesäleirillä (= koulun tiloissa 10-14), Miriam leikkii, palloilee, askartelee, tanssii ja nauttii kavereiden seurasta ja itse olen vapaaehtoisena auttamassa lähinnä toimiston puolella.

Työnhaku alkoi melko rivakasti, mutta sitten tuli täysi pysähdys viime keskiviikkona. Pitäisi selittää liki kolmen vuoden aukko CV:ssä. Tässä vaiheessa pakostakin tulee laitettua rekrytoijan hattu päähän ja mietittii, että kuka muka tällaisen palkkaisi, niin monta vuotta kuitenkin sillä toisella puolella pöytää istuin että pakostakin tuota mustaa aukkoa ajattelee. Olen niin äärettömän huono valehtelemaan ja sanomaan, että halusin olla lapsen kanssa kotona - koska se ei ollut valintani eikä lapsi edes ole ollut kotona.

Tapaan psykiatrinkin vaihteeksi keskiviikkona ja taidan antaa periksi. Jos näillä lääkkeillä pääsen ylös sängystä ja saan jotain edes tehtyä niin kaipa se riittää. En jaksa enää pelata vaihtamisten, sivuoireiden yms. kanssa - tyydyn toistaiseksi tähän olotilaan vaikken siitä nautikaan. Olkoon - onhan ne viisaat papereista mut työkykyiseksikin todenneet, vaikken virallisesti ole työnhakijaksi vielä kelvannutkaan.

Juhannusta etsimässä

Lähdin kameran kanssa etsimään juhannusta ulko-ovelta kurkkien

 Ei tuosta puusta koivua saa hyvälläkään mielikuvituksella...

 Löytyisiköhän tuolta niityltä 7 erilaista kukkaa?

 Näitä ainakin on Suomenkin juhannuksessa

Siirryin sitten oman pihan puolelle:

 Ei tästä juhannusruusua tee

 Eikä tästäkään

 Rikkaruohojen seasta löytyi zoomiin ruusuvauva

 Pensasmustikka; näistähän voisi saada jossain vaiheessa ainakin koristeet piirakkaan

Ei täällä oikein juhannusta ole muuta kuin ilmassa, tihkusadetta ja +12 "lämmintä". 

Sain kuitenkin jälleen Allun blogista inspiraation, joka on ihan pakko toteuttaa tänään. Sillä

 tuolla kuusen suojassa asuu ihan varmasti juhannuskeiju...

Vaihteeksi sataa vettä

Onneksi eilen oli mukavaa pilvipoutaa, koska koululaiset olivat koko koulupäivän ulkona ja lounaseväätkin söivät nurmella istuen. Tässä tärähtänyt kuva (ainoa) tuosta hiuskoriste perhosen raakileesta jota edellisessä postauksessa ompelin. Kovin oli totinen tyttö vihreän nurmikon keskellä - koko koulu oli jaettu erivärisiin tiimeihin eli kaikki iät sekaisin, mutta onneksi pian vihreistä löytyi muutama luokkakaverikin ja totisuus muutui hymyksi.

Tänään aamulla kun tulin koululta kotiin, oli kotioven nurkassa vastassa vähän suurempi hämähäkki

Ja peilistä katsoi hiukan märät ja punaiset kasvot, ajattelemattomuuttani kun eilen ilman lippalakkia kentän reunalla hetken kuvailin niin heti kostautui puolipilvinenkin valo kasvoihin.

Mun ei  onneksi tuonne sateeseen ole enää pakko mennä, sillä Miriamin luokkakaverin äiti tuo kotiin lapsosen kun on tarpeekseen koulun jälkeen leikkinyt (kuljettaa samalla kuin toisenkin tytön). Voin vain ihailla pelargoniaa akkunalla näin sisätiloista päin. Ja silitettävääkin on ihan mukavasti, pitää vielä löytää jotain kevyttä telkkarista.

Vihreää - ja kaksi tärkeää nappulaa ompelussa

Koulu voisi kyllä palkata mut tiedottajaksi. Eilen koulurepussa oli ilmoitus, että tänään ulkoilu-urheilupäivä ja vanhemmatkin voivat tulla paikalle piknik-korin kanssa. Ihan oikeasti harmittaa erityisesti töissäkäyvien vanhempien puolesta; ei kukaan saa yhtäkkiä vapaapäivää siten että soittaa illalla pomolle "lähdenpä piknikille lapsen koulutapahtumaan"

Lisäksi luki, että lapsi on sitten hyvä pukea tiiminsä väreihin. Valitettavasti neiti on hurahtanut pinkkiin ja liilaan, jota välillä mustalla korostetaan. Eli ei auttanut kuin ottaa ompelukone esille. Valitettavasti neiti löysi myös sydänystävältä tuliaiseksi saamani Tilda kirjan ... yllä oleva on sitten siitä löytyneillä kaavoilla olevan perhosen raato. Kaipa vielä ehdin sitä vähän kimalteilla koristella ja vartalon väsätä.

Aikani pähkäilin kaikenmaailman hamekaavoja, kunnes järki voitti: piiiiiitkä suorakaide ja kuminauha. Marimekon Ananas-kangaspala muuttui hameeksi. Maija Isola on kankaan 1962 suunnitellut, luki päärmeessä (jonka jätin näkyville takasaumaan :) )

Äärettömän harvoin kuin ompelen niin olen tosi kiitollinen näistä kahdesta nappulasta ompelukoneessani:

Nappula, jolla neula jää alas pitämään työtä paikallaan kun jalan nostaa ylös ja etananappula estää nopeuden kiihtymisen hurjaksi, jos kaasujalka on liian raskas.

Varhainen aamuaurinko lupailisi mukavaa ulkoilupäivää heille, joiden ei tarvitse sen valolta suojautua

Kello on 4 ja asteita +5

EDIT: lisäsin kuvia

Olen asettanut itselleni ehdon, että yritän olla nousematta sängystä ennen kuin kello on 4 aamulla. Tänä aamuna jouduin useampaan kertaan katsomaan, että joko saisi nousta. Tulee sitten pohdittua kaikenlaista aamuyön unettomina tunteina. Kuten sitä, että ehkä nämä (olisko seitsemännet) masennuslääkkeet nyt sitten vihdoin olisivat parhaat mitä voin saada kun on pitkästä aikaa ollut niin voimakkaita tunteita. Vaikka ovatkin olleet negatiivisia, itkupotkuraivari-, viha- linjalla niin tunteita kuitenkin. (Lääke on Gamanil / Lofepramine, jos jotain kiinnostaa). Valoallergiaankin täkäläinen ystäväni L totesi, että olen sen saanut koska olen vuoden ajan joutunut asioimaan varsinaisten valopäiden kanssa :) no valohoidolla tämä ei ainakaan valitettavasti parane :)

Olen innostunut taivaskuvista, tässä kännykällä tänä aamuna

Eilen täällä vietettiin isänpäivää ja Miriam teki upean A3 kokoisen kortin ja koristeli kehykset valokuvaan, missä hän Ranskan serkkunsa ja tätinsä kanssa Pariisin Disneylandissä. Allun blogissa oli ohjeet salaattiin, mistä muistin ottaa kuvan vasta kun olin laittamassa jämiä jääkaappiin. Tein meillä kolmelle ehkä 1/3 annoksen tästä Allun ohjeesta ja tomaatteina käytin tavallisia LIDL:n kirsikkatomaatteja. Ehkä siksi nestettä ei juurikaan uunivuokaan jäänyt, mutta oooh mitkä maut.

(no nyt se kuva ei suostu kännykästä siirtymään, lisään sen myöhemmin EDIT: yllä)

Tänään tiedossa koulun kesäleiriin liittyvä palaveri eikä mitään muuta, prinsessakin menee suoraan koulusta kaverilleen, joten runsaasti aikaa löytää netistä unelmieni työpaikka.

Totuus siitä ruusutarhasta

Aikaisemmin aamulla oli pilvistä ja vain pieni aukko sinistä taivasta

joten uskaltauduin pihalle kuvaamaan ja paljastamaan teillekin pihan todelliset kasvot

Siellä ne kukkivat ylipitkän heinän, puolikuolleen laventelin  ja rikkaruohojen keskellä. Hommia riittäisi ja pilvisiä päiviä, mutta kun ei vaan saa aikaiseksi.

Mutta kun vähän rajailee niin näin hienolta näyttää:

Tänään täällä on isänpäivä ja Miriam taiteilee kuvakehyksiä ja jättisuurta korttia. Koko viikko puhuttu mitä tekee ja aikaa on ollut riittämiin, mutta tullut kai äitiinsä kun viime tipassa taas hosuu :)

Kaikki uusiksi ja vähän naurattaakin

Aloitan tuolla mikä oikeasti vähän naurattaa. Täällä sateen ja sumun maassa, missä aurinko on tällä hetkellä yhtä harvinainen kuin valkovuokot joulukuussa, olen onnistunut (kiitos lääkitysten) saamaan VALOALLERGIAN. Enemmänkin naurattaisi, mutta kun polttaa ja kutittaa niin ei nyt jaksa. Sain voidetta ja vahvat antihistamiinit eilen, kaipa ne pian auttavat.

Tällä viikolla selvisi, että vaikka olisin saanut myönteisen päätöksen 10 kuukautta sitten anomaani asiaan niin se ei vaikuta mitenkään taloudelliseen tilanteeseeni, koska olen naimisissa ja mieheni on töissä ja ansaitsee (onneksi) enemmän kuin 1360 euroa kuussa. Koska en ole ollut kolmeen vuoteen töissä niin työttömyyskorvaukseen on sama raja, enkä ehkä edes kelpaa työttömäksi työnhakijaksi sillä sairaslomatodistukseni on voimassa 27.9. asti. Tämä on nyt selvityksessä (että josko ihmeparaneminen on tapahtunut ja psykiatrini ja oma lääkärini ovat olleet suhteeni aivan väärässä) ja saan vastauksen kirjallisena kahden-kolmen viikon kuluttua. Siksi kuitenkin kannattaa olla sosiaaliviranomaisten silmissä työtön työnhakija että voin hakea tiettyjä, muilta suljettuja, työpaikkoja. Olisivat tietenkin voineet kertoa kaiken tämän viime vuoden heinäkuussa. Muutamien itku-potku-raivareiden jälkeen olen rauhoittunut ja todennut, että annan olla; viha kuluttaa niin paljon jo muutenkin vähissä olevaa energiaani eikä edes auta yhtään mitään.

Joten härkää sarvista, CV on päivitetty ja maanantaina lähtevät ensimmäiset hakemukset. En tarvitse mitään kummallista paikkaa enkä palkkaa (puolipäivätyö minimipalkalla riittää). Toivelistalla työpaikka kotikylältä ja työaika 10-14 tai 20 - 24 tai 02-06 - ei kellään olisi tiedossa? Ja ilolla ja kiitollisuudella otan vastaan kaikki peukkujen pitämiset sekä kuiskaukset Yläkertaan.

"Your wish is my command" - siihen on luotettava, että tapahtuu se mikä on itselleni parhaaksi. Nyt pitää saada kaikki keskeneräiset projektit alta pois, että olen valmis vastaanotaamaan mitä tuleman pitää. Miten vaikea on saada suljetuiksi ja postiin, jopa postimerkeillä varustetut kuoret...

Loppupeleissä tuossa ihanassa lappusessa lapsoselta on kuitenkin se mikä on se tärkeimmistä tärkein juttu. Rakastamme toisiamme - koko perhe.

Iloa ja valoa kaikille teille, jotka jaksoitte lukea!

Ruusutarha ... tai sitten ei

Kun kuvaa vain yksityiskohtia, niin voisin väittää, että pihallani on ruusutarha ...

Kuusen kätkössä ne herkimmät  

Ja nämä alimmaiset löytyivät juurineen äidiltä tänään tulleessa paketissa; valkovuokkoja kokeilumielessä
Metsätähdistä en muistanut enää ottaa kuvaa

Ei aavistustakaan

Miriamilla on koulua jäljellä vielä tämä ja kaksi täyttä viikkoa. Mutta jo nyt alkaa olla tämän vuoden koulukirjat läpikäyty ja läksyjä ei enää tule. Opettajallekin tulee sijainen loppuviikoiksi, hän kun menee naimisiin niin valtio antaa viikon lomaa ja viime kesänä on kerännyt koulutuspäivistä toisen viikon.

Otsikko viittaa tämän vihkon sisältöön, joka on mulle täysin hebreaa (vaikka tiedänkin sen olevan iiriä)

Itse taidan olla sairastunut taisteluväsymykseen kaiken muun sairastamisen lisäksi... ja en sitten kuitenkaan. Vielä täältä noustaan voittajina joku päivä. Onneksi ei sentään tarvitse iiriksi taistella tuulimyllyjä vastaan.

Leipää ja sirkushuveja

Ennen torstain näyttelyä en ole koskaan missään nähnyt, lukenut tai kuullut englannin kielistä vastinetta tuolle otsikolle. Myöskään sydänystäväni ei ollut sitä kuullut, vaikka on englanninkielisessä maassa minua(kin) kauemmin aikoinaan asunut.

Julisteiden valkoisesta elefanttimiehestä en saanut kuvaa, mutta googlailin tuota lausetta ja opin, että alkuperäinen lause onkin latinan kielinen ilmaus Panem et circenses ja englanninkielinen sanontakin on muodossa "Bread and circuses"  tai "Bread and games". Mutta en ollut mihinkään noista englanninkielisistä tosiaan aiemmin ymmärtänyt.

Tänään aamulla viiden jälkeen ajelin lentokentälle, Koo lähti Skotlantiin poikainviikonloppua viettämään ja T kotiin, Suomeen. Oma lomaseni päättyi siis tyttöjen (Miriamin & mun) viikonloppuun kotosalla.

Taidenäyttelyssä

Sydänystäväni tyttären koululla oli lopputyönäyttely. Siellä oli kaikenlaista hauskaa nähtävää

 Koulun puistossa oli puu. Ja tällä puulla oli kasvot

 T:n tytär videotyönsä edessä (kuvattu Suomessa, Kokin talossa, Nummelassa)

 Taustalla Tyttären poikaystävän taideteos: pala aitoa kiviaitaa Donegalista ja filmi sen siirrosta Dubliniin. Tuo edessä oleva puuhäkkyrä oli koottu täysin ilman liitoksia, liimaa, ruuveja tai nauloja

 Tähän oli käytetty aika monta paritonta sukkaa

 Rakennuseristeestä pursotettuja popcorneja sekä kuppikakkuja

Tämä elefantti taisi olla parkkeeranut pyörineen vakituisemminkin tuohon käytävän nurkkaan

Ja eilen satoi, satoi ja satoi.

Olin aamupäivällä saanut  sairaalassa säteilyannoksen luukuvausta ennen enkä voinut mennä kotiin ennen kuin Miriam oli nukkumassa sillä täytyi aamun asti pitää 2 metrin etäisyys pikkulapsiin. Onneksi lentokone lennätti parasta mahdollista seuraa = itse sydänystäväni. Eli hän tuli myös ko. näyttelyyn täydellisenä yllätyksenä tyttärelleen.

Iltakymmeneltä olimme valmiit kotimatkalle