Paineita

Kävin eilen otattamassa verikokeet joihin sain lähetteen kolmisen viikkoa sitten, mutta olen siirtänyt ja siirtänyt. Samalla mukava sairaanhoitaja mittasi verenpaineen, joka oli ollut lääkärikäynnillä taivaissa mutta silloin myös keuhkoputkentulehdus ja epäili sitä.

No oli ne taivaissa vieläkin 192/105 ... hups. Komento mitata kotona kaksi kertaa aamulla, kaksi illalla. Alin eilen mitattu 133/78. Painajaisten täyttämän yön jälkeen alapaineet taas keikkuivat yli yhdeksänkymmenen. No saa nähdä.

Olen tosi hyvä asettamaan itselle paineita, vaikka ei tarvitsisi. Järjellä myös ymmärrän, että ne on asioita jotka ei huolehtimalla miksikään muutu eli on ihan turhaan että niistä paineita otan ja stressaan.

Mutta nyt tästä verenpaineesta tuli paineita, joille voisin jotain. Jotain jota jo sivusin edellisessä bloggauksessa. Voisin liikkua. Edes vähän. Saa nähdä saako tämä paineajatus itseni vihdoin liikkeelle. Ehkä tänään hammaslääkäriin mennessä parkkee ... ai niin en voikaan, koska on kiire takaisin kotiin että ehdin ennen kuin neitonen tulee koulusta. Siis parkkeerata vielä kauemmaksi kuin alunperin aioin.

Mutta aamulla oli keittiössä kiva valo. No - on tuosta ikkunan peittävästä lakanastakin pieni paine; sälekaihdin rojahti alas eikä enää sulkeudu, pitänyt hankkia kunnon verhotanko ja oikea verho viime lokakuusta asti - että silleen.

Sunnuntai 13.3.

tänään on äitini syntymäpäivä, täyttää 84 vee. En paikalle pääse, mutta onneksi on lankapuhelinyhteys sekä facetimekin onnistuu äidin iPadiin että voin neidin kanssa onnittelulaulun lurauttaa - kunhan ensin neitonen heräilee.

Olen pari päivää selaillut tätä blogistaniaa ja jotenkin tuntuu, että täällä on jotenkin armollisempaa kuin FB:ssä. Ei tarvitse miettiä niin paljoa -  vaikka siellä toisaalla toki oma seinä on oma seinä niin tämä on kuitenkin jotenkin enemmän oma "koti". Se lukee joka lukee jos kiinnostaa, ei ole tykkäyksiä yms.

Marraskuun sairaslomalla syntyneet joulukortit katosivat = suuri osa niistä (lähinnä vanhemmista sukulaisista) jotka ovat kortin meiltä tottuneet saamaan jäivät kortitta. Osalle (vanhimmista) tein hätäpäissäni uudet, mutta suurelle osalle en.

Nyt joulukuusta asti ollut käsillätekoblokki on alkanut  vähän palautua, sanoisinko viiva ja silmukka kerrallaan. Saattaa olla että muutama osin virkattu pääsiäiskortti lähtee matkaan, postimerkkejäkin jo ostin. Siinä positiivista se, että hinta oli laskenut 80 sentistä 70 senttiin (kortti tai max 100g kirje) kaikkialle maailmaan.

Postin kulku on muuten mielenkiintoista, maanantaina laitoin samankokoiset lähetykset Suomeen, samaan aikaan samasta postista: perillä Helsingissä keskiviikkona, Kemijärvellä perjantaina - Turussa ei vieläkään :)
Nokka, jalat yms. syntyvät todennäköisesti piirtämällä

Nyt kurkkailemaan mitä teille kuuluu - ehkä jopa uskaltaudun kommentoimaan. Suloista sunnuntaita!

Maaliskuu ja rutiinit

Eilen kävin nostamassa ensimmäisen työttömyyskorvaukseni, täällä se maksetaan lähimmästä postikonttorista käteisenä - eipä mua haittaa, onpahan joku rutiini viikossa.

Tai on toinenkin rutiini (jos se toteutui toisen kerran eikö silloin voi jo rutiinista puhua?) Eli suoritan viikkosiivouksen torstaisin. Vaikka en käykään tällä hetkellä töissä niin viikonloppu on silti viikonloppu. Kun siivoaa torstaina niin viikonlopusta tavallaan tulee pidempi. Tämän opin jo 80-luvulla yhdeltä miespuoliselta kolleegaltani. Töissä ollessa en jaksanut sitä rutiinia pitää - siivosin vasta kun oli pakko. Se että tämän kahdessa kerroksessa olevan kotimme imuroin ja siistin on myös käytännössä ainoa liikunta mitä viikossa teen. Valitettavasti.

Rutiini, jonka haluaisin päiviini olisi edes vartin kävely päivässä. Edes arkisin. Mutta tuo ulko-ovi on vain niin raskas avata. Sen verran yritän, että kun joudun jollain asioilla käymään niin en laita autoa lähimpään parkkiin.

Blogistaniaan paluuta taas varmaan yritän, kun ei ainakaan ole ajan puutteesta kiinni.