26.1.1999

12 vuotta sitten tänään oli kylmä, mutta kirkas talvinen päivä kun istuin lentokoneessa yksin ja mietin mitä oikein tuli tehtyä.

Dublinissa oli keväisempää ja hotellihuoneessa odotti kortti, suklaata ja pullo shampanjaa sydänystävän järjestämänä.

Aika paljon on tapahtunut sen jälkeen ja aika monta kertaa on tullut lentokoneessa istuttua.

Pilvistä

Kun ei muuta jaksa niin voi kiertää ikkunasta ikkunaan kuvaamassa taivaallisia maalauksia

Taivaalla kirkastuu - toivottavasti pian täällä blogissakin.

Tabula Rasa (melkein)

Melkein tyhjä taulu

Ja vähän täydempi

Hakattu nauloja seiniin ja kuvia seinille. Juhlittu lapsen kaverisynttärit muualla kuin kotona (l-o-i-s-t-a-v-a  ratkaisu)

Väsyttää

Miten voi olla perjantai ja pieni bloggaamisahdistus

kun eilen oli tiistai ...

en tiedä mihin tämä viikko hujahti enkä ole saanut mitään oikein aikaiseksi. Tai kun katsoo silitystä odottavaa vuorta niin olen ainakin pyykkiä pessyt jossain välissä.

Olen huomannut, että jotenkin ajattelen bloggaamista ja  täällä Blogistaniassa olevaa elämääni velvollisuutena ja viime päivinä se on vähän ehkä ahdistanut... En tiedä miksi, sillä pidän kirjoittamisesta ja blogien lukemisesta ja kommentoinkin mielelläni. Mutta enää syyllistä itseäni vaan ymmärrän, että se vain kuuluu tähän masennukseen ettei jaksa tehdä asioita joista pitää.

Tilasin sen "Collage For Self-Discovery" kuuden viikon kurssin 35 ameriikan dollarilla (n.26 euroa) ja sain ensimmäisen viikon kurssimateriaalin. Olen sitä lukenut ja päässyt hieman alkuunkin. En usko, että rahat menivät hukkaan. Kun pääsen eteenpäin - raportoin.


Huomenna on sitten Miriamin kaverisynttärit täällä.   Ensimmäiset ei-kotona pidettävät ja olen ratkaisuun tyytyväinen, sillä en todella olisi jaksanut siivota (lue: järjestää paikkoja) vastaanottamaan tyttölaumaa. Kutsussa on selkeästi RSVP kolmetoista kutsua Miriam antoi, kolme on vastannut. Koulun pihalla olen saanut "lypsettyä" kaksi lisävastausta. En niin murehdi, kymmenestä pitää maksaa joka tapauksessa ja jos on enemmän niin sen voi maksaa juhlapäivänä.

Täydenkuun aika lisävalvottaa ilmeisesti ja olen harjoitellut sen kuvaamista. Ilmeisesti vastavalojutskan (lens hood) käyttäminen olisi auttanut saamaan kuusta "terävämmän".

Kello on 05:22 joten menen tekemään eväät muulle perheelle ja keittämään itselleni toisen kupin kahvia.

Tyytyväinen 6-vuotias yhden toivelahjansa kanssa

"Vaihdevuodet" täyttää 6 vuotta tänään (varoitus: ei herkille - puhetta keskenmenoista)

On jostain syystä ollut raskain Miriamin synttäripäivä sitten syntymänsä. Olen käynyt tosi syvällä päivän mittaan, mutta onneksi pääsin jotenkuten "pinnalle" ennen kuin piti hakea iloinen päivänsankari koulusta.

Kosketan varmaan nyt masennuksen lisäksi toista tabua: keskenmenoa. Mutta kirjoitan kuitenkin. Ehkä tämä on sitten se möykky, joka alkaa aueta?

Aiemmassa elämässäni Suomessa kolmekymppisenä sain kaksi keskenmenoa, toisen varsin myöhäisessä vaiheessa viidennellä kuulla ja toisen ennen 13. raskausviikkoa. Ensimmäiseen johti toksoplasmoosi, johon epäonnekseni sairastuin raskauden aikana, toiseen ei koskaan löytynyt syytä. Kummankin jälkeen olin varsin realisti ja sanoin itselleni, että lapsissa oli jotain vialla ja siksi heidät otettiin enkeleiden joukkoon.

Kun 9 vuotta sitten tapasin Koon ja suhteemme alkoi muuttua vakavammaksi, kerroin hänelle taustani ja tietäen ikäni (40vee) totesimme, että lapsi saa tulla jos on tullakseen, mutta realistisesti ja avoimesti myös puhuimme että suurempi todennäköisyys on, että lasta ei tule.

Tulin kuitenkin raskaaksi. Kahdesti (tai siis kolmasti). Toisen keskenmenon jälkeen huhtikuussa 2004 menin suoraan kaavinnasta töihin! Käsittelin asiat samoin kuin silloin aiemmin - jotain oli vialla, kaikella on tarkoituksensa. En mitenkään ihmetellyt ettei kuukautisia kuulunut kesäkuussa 2004 kun olimme menossa naimisiin, ajattelin että varmaan  häästressi tai ennemminkin kallistuin vaihdevuosien puolelle.

Häiden jälkeen heinäkuussa Koo lähti Ateenan Olympialaisiin töihin kolmeksi viikoksi. Järjestin meillä ryhmänvetäjilleni tiimi-illan mistä ei ruokaa eikä juomaa puuttunut. Tulin tosi kipeäksi, mitä ei juurikaan tapahdu. Jostain syystä päätin seuraavana aamuna tehdä raskaustestin (toinen edellisen testin tikuista oli jäänyt käyttämättä), joka näytti positiivista. En tiennyt mitä ajatella. Koo oli Ateenassa, oli viikonloppu - lääkärille pääsisin ensimmäistä kertaa aikasintaan maanantaina.

Lääkäri vahvisti raskauden ja taustani tuntien määräsi suoraan ultraan. Menin "alkuraskaus" ultraan missä todettiin, että ei ole kyseessä enää mikään alkuraskaus vaan olin viikolla 12-13 raskaana! Vaarallisimmat viikot olivat menneet ohi täysin tietämättäni - stressinä ja vaihdevuosina. Skannasin ultrakuvan ja meilasin sen tulevalle isälle Olympialaisten keskelle.

Viikolla 22 todettiin raskausmyrkytys - tai pre-eklampsiaksihan sitä nykyään kutsutaan - ja sen jälkeen olin enemmän tai vähemmän sairaalassa. Joulun olin kotona.

Koko 20 viikkoa mitä tiesin olevani raskaana pelkäsin. Ikääni liittyviä juttuja sekä keskenmenoa. Kun viikkoja oli täynnä 33, lääkäri totesi että on turvallisinta meille molemmille että lapsi saatetaan maailmaan ja niin kävi. Siitä on nyt 6 vuotta.

Huokaan. Alan valmistella illallista - Miriam jo söi pizzaa. Avaan punaviinipullon ilmaantumaan. Syntymäpäiväsankari, pieni ihmeeni, menee nukkumaan. Istumme kaksitaan Koon kanssa illallispöytään, nostamme maljan. Ehkä puhumme. Ehkä emme. Kaikkihan on kuitenkin hyvin.

Vanhaa kudetta

Kuvasin ihanuuksia mitä äitini on nukeilleni ja barbeille lapsena tehnyt. Miriam on onnellinen näistä.

en usko, että napapaitoja oli 60-luvulla joten tuo lienee vähän venynyt ja vanunut aikojen saatossa

Kiinnitykset oikeilla nepeillä ja napeilla, ei mitään "tarroja" kuten nykyään. 

Nämä taitavat kyllä olla oma yritelmäni - en saanut koneella vielä ommella kaiketi

Saanko esitellä: Kastehelmi ja Plättä

Kastehelmin karderoopia

Kaikenlaista liikuntaa mielen sopukoissa

Tiistain jälkeen on ollut aikamoista höykytystä pääni sisällä. Olen kuullut surullisia ja iloisia asioita sekä kaikkea siltä väliltä; sairaskohtaus, syntymä, ero, vallankumous, raskaus ...

Luulen, että olen löytänyt itselleni täydellisesti sopivan online terapian, jota taidan yrittää.

http://www.expressiveartworkshops.com/online-collage-courses/

Jos onkin ihan huuhaata ja huijausta niin 35 dollaria ei ole katastrofinen rahanmenetys. Näyttää vain niin kovasti mun jutulta. En oikein tiedä mistä tarkistaa tällaisten "maksa ensin - toimitamme sitten" juttujen rehellisyyttä. Tietysti jos luottokortilla maksaa niin korttiyhtiökin kaiketi jotenkin suojaa "tuotetta".

Olen myös ollut äärimmäisen onnekas; kadonnut joulupaketti löytyi postista päivänä jolloin se oli lähdössä takaisin lähettäjälle (eläköön Suomen postin erilaiset pakettilaatikot), kirjakaupan kantakortille oli kertynyt niin paljon bonuksia että sain melkein ilmaiseksi kirjan jota olen kauan halunnut, mutten ole raskinut ostaa, askartelukaupasta löysin viimein "rei'ittimen" jota aloin etsiä jo ennen joulua ja lisäksi sain 20 euron lahjakortin kun leima-kantakortti tuli täyteen.

Ulkona paistaa aurinko täysin siniseltä taivaalta, lämpöä +9. Ja mulla pyjamapäivä. Odotan että muu perhe lähtee uimaan niin voin rauhassa keskeytyksettä katsoa yhden ohjelman tv-kaistalta ja sitten vetäytyä yläkertaan luolaani.

Lattialla makaa liki viisikymppinen "Kastehelmi" yhtä vanhan tilkkutäkkinsä alla. Pitääkin joku päivä kuvata vanhoja äitini tekemiä nuken ja barbin vaatteita - siis yli 40 vuotta vanhoja kaikki, nyt kierrätyskäytössä Miriamilla.

LU niinkuin Luulo

Viime keväänä luulin, että tämä on omenapuu

kuva otin äsken - +11 Celsius, aurinkoista

Kunnes siihen kasvoi yksi ...

totuus paljastui viime syksynä...

päärynä

Ensimmäinen osallistumiseni alkukirjain haasteeseen

Anti-sosiliasoitunut erakkoko?

Hyvän ystäväni tytär kehotti äitiään "sosialisoitumaan" enemmän, tarkoittaen että voisi työn ja kodin lisäksi nähdä muitakin ihmisiä. (Arja korjaa, jos sana meni väärin).

Itse mietin tuota asiaa viime viikolla kun ajelin kotiin Leenan luota lounaalta. Edellisen kerran olin ollut missään tekemisissä kasvokkain jonkun muun tutun aikuisen kuin mieheni kanssa, marraskuussa Pariisissa. Asia ei saanut aikaan minkäänlaista tunnetilaa - kunhan totesin. Ja kyllähän nyt kerran kuukaudessa riittää. Ensi kuussa menen Barcelonaan ja vietän aikaa siellä asuvan hyvän ystäväni L:n kanssa.

Tuntisinko itseni yksinäiseksi ellei olisi nettiä. Ehkä. Ehkä en. Olen aina pitänyt yksinolosta ja ennen kuin aikoinaan muutimme yhteen puhuimmekin tästä, että omaa tilaa ja aikaa sitten tarvitsen. Koo taas tuntee itsensä yksinäiseksi jos on olohuoneessa yksikseen varttia pidempään, Ihan sama mitä olohuoneessa teen, kunhan olen läsnä. Tässä asiassa(kin) vastakohtamme täydentävät toisiaan.

Kunhan mietiskelen.

Osa amppelissa olevista talviorvokeista säilyi kuin säilyikin hengissä lumesta ja pakkasesta!

Vuosikausien takainen toive toteutuu

Luulen, että se on ollut aarrekartallani lähes siitä lähtien kun niitä aloin tehdä. Oppaankin olen ostanut vuonna 1999. Kuva-arkistoni on huonosti järjestetty, mutta tuolla yläpuolen vanhalla kartalla se ainakin lukee:

"Barcelona"

Helmikuussa kaksistaan Miriamin kanssa koululomalla. Kolme yötä. Kiitos Ryanair ja halvat lennot (me molemmat alle satasella meno-paluu).

Olemme tehneet Miriamin kanssa pari päivää omia tämän vuoden aarrekarttoja. Miriam on jo joutunut teippaamaan lisäosia A3 karttaansa, itse vielä nautiskelen tekemisestä. Varovasti pitää tehdä ja miettiä mitä ihan oikeasti haluaa. Se ei ole helppoa, kuten Allukin tuohon syntymäpäiväpohdinta bloggaukseeni kommentoi: Valinnan vaikeus!

1961

Autoni mittari näytti torstaina syntymävuottani ja muistutti siitä, että jotain olisi kesäksi keksittävä.

Puoli vuosisataa - 50 vuotta! Olen oikeasti ylpeä iästäni ja tunnen itseni kaikkea muuta kuin viiskymppiseksi. Tai no, siis mistä voin tietää millaiselta viiskymppisenä pitäisi tuntua. Mielestäni on hauska "järkyttää" ihmisiä iälläni sillä jostain syystä lähes aina uudet ihmiset luulevat nuoremmaksi. Hauskinta oli edellisessä työpaikassa kun sain kolleegani huomaan ja haukkomaan henkeään siitä, että olen vanhempi kuin heidän vanhempansa.

Mutta siis niihin juhliin, pippaloihin, bileisiin, syntymäpäiviin.

Ensimmäinen ja alkuperäinen suunnitelma oli että vietämme yhteiset 100-vuotispäivät sydänystäväni kanssa syntymäpäiviemme puolessa välissä kesäkuun alussa. Suunnitelmiin kuului hänen tyttärensä palkkaaminen meille autonkuljettajaksi ja ajelu ympäri Eurooppaa auton takapenkillä istuen ja shampanjaa ja coctaileja nautiskellen. Olisimme myös saaneet tuohon ajankohtaan käyttöömme Ranskasta ystävieni maalaistalon. Aika kului, tilanteet muuttuivat ja tämä suunnitelma jää ainakin tänä vuonna toteutumatta - ehkä sitten 10 vuoden kuluttua.

Seuraavat suunnitelmat ovat kaikki auki. Faktoja:

• Syntymäpäivä on 7.7.
• Koon loma 26.6. - 10.7.
• Lapsen koulu loppuu 30.6. (olen viimeisestä viikosta valmis joustamaan koulussaolosta)

Huvila Etelä-Ranskassa

Yhdessä sisareni ja hänen perheensä kanssa. Avoimet ovet, tulee kuka tulee RSVP kuitenkin, että tiedän varata riittävästi punaviiniä, juustoja & patonkia. Me täältä autolla, sisko lentäen.
Tähän ei Koo enää kovin innostunut, sillä tulee liian kiire ajaa takaisin.

Lapsiystävällinen loma Ranskassa

Joku ??? resort missä lapsille paljon tekemistä etc. Lentäen.
Tämä olisi sitten lasten ehdoilla jne. tällaisen loman haluan vielä joku päivä siskon perheen kanssa, mutta haluanko synttärini.

Tukholman Risteily

Tämä on Koon ehdotus ja itsestäkin aika hauska - vietimmehän hääyömmekin Ruotsin laivalla. No sviittiä tuskin varaisimme, mutta ehkä Kommondore ...
Eipä tarvitsisi paljoa suunnitella - ilmoittaisin vain että olen sillä ja sillä laivalla 7.7. lähtö Helsingin Eteläsatamasta

Perinteinen juhla Suomessa

Tähän pitäisi sitten varata jotain ja järjestää ja miettiä, tulisi koko suku ja paljon kavereita.

En tiedä jaksanko. Paikka pitäisi jo varata. Tämä juhla olisi enemmänkin vanhempieni mieleen, kasikymppisiä, eivätkä enää halua lentää.

Juhlat Irlannissa

Ks. edellinen - paitsi huomattavasti vähemmän väkeä.

Pubi-ilta Helsingin Zetorissa

Kuten vietin nelikymppiseni, ikisinkkuna harmaan tietämättömänä missä tilanteessa olen 10 vuoden kuluttua. Tuntuu kuin se olisi ollut eilen...Ei kolahda.

Nyt juuri tällä hetkellä tässä keittiön pöydän ääressä tuntuu, että vietänkin 

Virtuaaliviiskymppiset, menemme lomalle johonkin perheen kanssa. 7.7. avaan blogin, Facebookin ja Skypen ilman kuvaa. Juon shampanjaa pyjamassa ja kommunikoin.

Äärettömästi plussia. Kaikki voivat osallistua, ei tarvitse huolehtia asusta eikä tarjoilusta.

Nyt painan äkkiä "publish" - alkoi ahdistaa oikeasti pelkkä ajattelu järjestämisestä. Kaikki ehdotukset, kokemukset, ideat, mielipiteen ja mielenilmaisut äärettömän tervetulleita.

Psykiatrikäyntini; bloggaaminen parantaa masennuksen

Valitettavasti lääkärin osuus ei ole fiktiota. Oma osuuteni ...


Kyllä; "Vakava depressio" diagnoosin saaneelta masentuneelta voi löytyä satunnaista (sarkastista) huumorintajua - tai ainakin luulo siitä, että hän saattaa olla hauska. Olen jopa nauranut. Ääneen.


RouvaHoo: Päivää, sopihaan se että hän (lapseni) istuu tuossa vieressä
Lääkäri: Rouva tuli sitten sisarensa tyttären kanssa
RouvaHoo: Kyllä tämä on ihan oma tyttäreni !!! ??? (no NYT on taustatiedot hallussa - vilkutuksia siskolle ja kummitytölle Suomeen)


Lääkäri: Miten voitte?
RouvaHoo: No en ole huomannut muutosta siihen miten voin 6 viikkoa sitten kun näimme, mitä nyt sitten nämä fyysiset lisävaivat ja joku mystinen tulehdus laittaa mieltä alas (mikäs tässä jäitä poltellessa ...)
Lääkäri: Siis voitte hyvin


- Lääkäri lukee muistiinpanoja, esittää pakolliset peruskysymykset ja RouvaHoo vastaa niihin suunnilleen samoin kuin viimeksi -


Lääkäri: Mikä on energiatasonne
RouvaHoo: Nolla. Tiedän, että tähän tulisi muutos ulkoilulla ja painonpudottamisella mutta kun ei vain ole voimia.


Lääkäri (kommentoimatta mitenkään edelliseen): Mikä saa teidät innostumaan?
RouvaHoo: Sehän tässä on (yhä) se mitä en ymmärrä; innostun monesta asiasta muttei ole voimia aloittaa ... (eikös me olla puhuttu tästä ennenkin - muistatko, minä olen se jolle määräsit lääkkeeksi pianonsoittoa 5 minuuttia päivässä??). Pidän monesta luovasta jutusta, mutta ainoa mitä oikeastaan saan loppuun asti vietyä on kirjoittaminen.


Lääkäri ryhdistää selkäänsä ja melkein huudahtaa: KIRJOITTAMINEN!! Mitä kirjoitatte.
RouvaHoo: Kirjoitan blogiani (terapianakin)
Lääkäri:: Se on oikein hyvä, on tutkittu että ne jotka kirjoittavat heillä on paremmat mahdollisuudet parantua.

RouvaHoo (jatkaa puhumista, vaikka lääkäri onkin jo syventynyt kääntelemään papereita): Kirjoitan suureksi osaksi siksi, että koen sen terapiaksi, koska täältä Irlannista en ole löytänyt tukiryhmiä / terapiaryhmiä.. Kuten viimeksi sanoin, tuntuu että lääkitykseni vain saavat minut toimimaan eivät sinänsä poista sitä jotain isoa mustaa möykkyä, joka sisälläni on. Haluaisin, että jokainen asia minkä teen ei tuntuisi tehtävältä. Ei ole kivaa esimerkiksi, että lapseni kanssa oleminen tai hampaiden pesu tuntuvat työtehtäviltä, jotka pitää päivittäin rastittaa pois pakollisten tehtävien listalta. Tiedättekö te voisinko löytää jonkinlaista tukiterapiaa täältä?

Lääkäri: No hyvä, sittenhän lääke tekee mitä sen pitääkin; olette toimintakykyinen.
RouvaHoo: ?????

Lääkäri: Jatketaan siis samalla 225g annostuksella Efexoria,(linkin kautta eng.kieliselle sivulle, mistä linkki "Suomi" typistettyyn suomenkieliseen artikkeliin) mitenkäs tuo Xanax - laitetaankos sitä myös?
RouvaHoo: Hämmentyneenä ... kyllä kiitos, pelkään kyllä sen addiktoivaa vaikutusta enkä ole uskaltanut sitä joka päivä ottaa (mitä jos laitettaisiin vaikka kilo ja parisataa grammaa... onhan kyllä sitä edellistäkin satsia vielä jäljellä)

Lääkäri (n.10 minuutin kuluttua käynnin alkamisesta):  "Näkemiin  - nähdään 6 viikon kuluttua ..."

Psykiatrini (alan ammattilainen) ei siis tiedä onko tässä maassa masennukseen sairastuneille terapiaa / tukiryhmiä. Onneksi sain Vihreiltäniityiltä linkin mihin voin ottaa yhteyttä ja kysyä asiaa ihan itse. Kunhan jaksan.

ei ollut klinikalla välipäivinä ruuhkaa

toisin kuin meidän olohuoneen lattialla - missä oli koko päivän kestänyt paraati

Värikollaasi vihreä-musta-valkoinen

Linkittelen kun ehdin, Linkki haasteeseen ja muiden upeuksiin mutta julkaisen nyt kun kerrankin tein ajoissa

Ensin ajattelin, että en kyllä löydä mitään - mutta avasin silmät ja pyörin ympäri olohuonetta (ja joku voisi pyyhkiä joskus pölyt huonekasveilta...)

Sisko mietti, että pitäisikö mun mennä sairaalaan (runsaasti EDITtiä siellä sun täällä)

luettuaan tämän kirjan.

Tilasin SusuPetalin Sairaalapäiväkirjan siskoni kautta, että hän lukisi sen ensin.

Nyt se on kulunut käsissäni ja olen hengähdellyt helpotuksestakin. Olen saanut täältä Blogistaniastakin aivan verratonta vertaistukea kun masennuksestani olen avautunut, mutta yhä aina välillä valtaa epätoivo ja loppuu usko siihen, että masennus on ihan oikea sairaus eikä pelkästään laiskuutta.

Ulkopuolisuuden tunne; värien kaipuu; jaksamattomuus puhumiseen; päätösten tekemisen vaikeus; halu paikkaan missä joku pitäisi huolen, missä olisi rytmi; itsensä syyllistäminen; suuri ymmärrys niitä kohtaan, jotka eivät enää elämää jaksaneet; suihkussa käynnin haasteellisuus jne. - kirjasta ne kaikki ja paljon muuta löytyvät.

Haluaisin edes tupakkatauon tästä olosta. Mutta kun en polta.

Ylihuomenna tapaan taas psykiatrini. Todennäköisesti sen saman, joka sanoi että en maalaa koska on helpompaa olla maalaamatta, en ulkoile koska on helpompaa olla lähtemättä  (tulkitsin: olet laiska); sen joka sanoi lääkkeiden toimivan kun olin sitä mieltä että lääkkeet vain turruttavat sisälläni olevan möykyn ja pyysin terapiaan; sen joka taas keskiviikkona kysyy aionko tappaa itseni tai vahingoittaa jotain muuta; sen joka määräsi Xanaxia pitkittämään unta (ei toimi), joka määräsi Efexoria turruttamaan möykyn; sen joka uusii reseptit 2 kuukaudeksi 10 minuutin käynnin jälkeen ja sanoo näkemiin.

Mutta näin täällä ja tässä sairaanhoitopiirissä eli napsin pillereitä että jaksan pakolliset. Ensi viikolla alkaa normaali arki ja pääsen omaan suljettuun huoneeseeni 9 -13:20 väliseksi ajaksi - jos haluan.

Kirjassa oli myös tyhjiä puhtaan valkoisia sivuja lopussa. Ei ole enää.

Kiitos SusuPetal seinälläni tärkeä ohjeesi (joku muukin kirjasi Tienpäällä oli lukenut ja "ympyröinyt" sen blogissaan, anteeksi en jaksa nyt etsiä kuka):

"Muista hengittää"

EDIT:  Palaan kohta kommentteihin, mutta ehkä tärkein jäi sanomatta. Ehdottomasti suosittelen lukemaan jos haluat tietää miltä masennus tuntuu ja jos haluat masennukseesi vertaistukea. Kaunis kirja. Kirjaa saa myös kirjastosta Suomessa.

Kevätkampa

Olin täysin unohtanut, että olin 18.12. ilmoittautunut kevätkampa haasteeseen ja en eilen vuoden ensimmäisenä lauantaina naamaani ulos laittanut... Joten yritänpä runolla päivän myöhässä...

Vielä joulunaikaan toivottomalta näytti

Kun lumi kukkaruukut täytti

Vaan uusi vuosi toivoa antaa

ja lunta ei tarvitse enää puutarhabuddhani kantaa

Tässä kohde, jonka valitsen kohteeksi sitten 5.2. (laitoin kännykkäänkin muistutuksen)

EDIT: En luovuta, eikös jossain kaukana lännessä Ameriikoissa ole vielä 1.1. ja lauantai, joten kävin äsken pimeässä kännykkäkameran kanssa ottamassa kuvan salamalla:

Lisänä miltä näytti joulukuussa 2010

21/12/2010

11/12/2010

Ensimmäisiä

Edellisen postauksen muistilista yhä työn alla, vastailen kommentteihinkin joskus. Mutta tänään olen suurimman osan päivää ollut omassa kotona itsekseni, istunut, ollut ja nauttinut omasta huoneestani (isä ja tytär ovat myös viettäneet laatuaikaa ihan omissa oloissaan) ja itse välillä kännykkä kädessä tallentanut vuoden ensimmäisiä:

ensimmäinen ateria: täysjyvä paahtis raejuustolla ja yrttisuolalla, toinen aurinkokuivatuilla tomaateilla

Ensimmäinen pillericoctail (eikä valitettavasti viimeinen)

Ensimmäinen työsarka: miehen paitojen silitys (onneksi tykkään)

Ensimmäinen vilaus auringosta

Ensimmäinen suihku (iso haaste)

Ensimmäinen kalenterisivu

Ensimmäinen omakuva

Ensimmäinen todistettu isän ja tyttären tanssi

Ensimmäinen shampanja tarjoiltuna omaan huoneeseen

Ensimmäinen nahkanauhakokeilu

Ensimmäinen heläys uudesta enkeli tuulikellosta , aivan mielettömän ihana vieno ääni - oli kaupassa rekvisiittana,
mutta takin hiha kosketti; kuulin äänen ja pyysin saada ostaa

Ensimmäinen Buddhan mahan hieronta

Ensimmäinen iltanäkymä ikkunastani ... siis ikkunasta

Ensimmäinen lämpötuikku suolakivilampussani

Ensimmäinen illallinen: eilisen merenelävä paellan lämmitys lihapullilla lisättynä

Ensimmäinen kattaus: Olen täysin ihastunut näihin superhalpoihin,
Euro kaupasta ostamiini jouluisiin, kankaisiin alusiin

Mutta kaikista ihanin uutinen tuli heti vuoden vaihduttua Suomesta: ♥♥♥sydänystävän kihlautuminen!!!!! Olen onnesta sykkyrällä hänen puolestaan.♥♥♥