On yhdes neljättä ja elokuu

nuorena partiolaisena aina toivoin, että jonkun elokuun 31. päivä seisoisin jonkinlaisen purren kannella ja voisin sitten hyräillä Nortamon laulua. "ol yhdes neljättä mä muistan sen, ja elokuuta kun annoit suuta, sä mulle pauhatessa aaltojen"... Pitäisiköhän raahata papaKoo meren rannalle vaikkei purtta olekaan, onhan kuitenkin sinisen kuun ilta.

Kuvasin tänään aamunkoittoa ulko-ovelta

Hienosti värit vaihtuivat aamun harmauteen (ja juu - olisi tietysti voinut rajata nuo puunlatvat ulos tuosta lintukuvasta).

Tänään olisi kotiäidin unelmapäivä - kello vasta vähän yli 9; lapsi koulussa ja menee suoraan sieltä kaverilleen mistä noudettavissa vasta kuuden jälkeen illalla. Mutta kun en enää virallisesti ole kotiäiti vaan työttömäksi työnhakijaksi pyrkivä, välitila äiti niin edessä on kirjallisia hommia (työnhaku on itsessään jo työtä, online kaavakkeiden täyttö ja esitestit vievät aikaa yllättävän paljon).  Pitäisikö vaihtaa tuo blogin otsikkokin "Rouva Hoo - ex.kotiäiti etsii töitä"?

Mutta huomiseksi on tiedossa kivaa: papaKoo joutuu töihin ja me tytöt hyppäämme kyytiin ja aiomme viettää  aikaa hyvässä seurassa. Eli huomiseksi olen tilannut Dubliniin sateetonta, mukavan lämpöistä säätä.

Aamuvalo

Rakastan aamuvaloa keittiössäni. Niin tykkää chilikin (taustalla), jota ei enää uskalleta "väliaikaiselta" paikaltaan keittiöjakkaran päältä siirtää, kun antaa melkein jatkuvasti satoa.

hyvä, että tuli kuva otettua eilen - tänään onkin jo harmaa aamu, mikä ei kyllä haittaa. En saa jostain syystä Coogle Cromella lisättyä kuvia postauksiin, mutta näköjään Firefox'illa onnistuu.

On myös loppujen lopuksi hyvä, että ensi viikolla on psykiatrin kanssa seurantakäynti. Ja kun tähän asti olen toivonut että olisipa sama niin nyt toivon, että olisi joku uusi tyyppi jolla vähän toinen ote tähän asiaan kuin se, että on siellä uusimassa reseptiä... Vieroitus masennuslääkkeistä jatkuu, mutta ei yhtä seesteisesti kuin aiemmassa kirjoituksessa. Mutta kun synkistä, mustista pilvistä pääni ympärillä selvisin ilman moista sivuoirelääkettä, niin siihen en enää kyllä palaa. En ole muuttunut mitenkään masennuslääkevastaiseksi, ne ovat auttaneet mut nelisen vuotta ylös sängystä aamuisin, pystyin käymään töissäkin reilun vuoden jne. Jotenkin vain uskon, että itseni kohdalla nyt olisi enemmän terapian paikka kuin lääkkeiden.

Selvisin kesästä ja kohtaus keittiössä

Kun Miriam aloitti kesälomansa olin hieman peloissani, että miten selviän kahdesta kuukaudesta käytännössä kaksistaan hänen kanssaan. Keksinkö tekemistä? Onko kavereita paikalla kutsua ja mennä kylään? Tylsistyykö lapsi täydellisesti kun äiti ei voi edes käväistä ulkona aivan pakollisten käväisyjen lisäksi? Ja niin edelleen.

Ensimmäiset kaksi lomaviikkoa menivät koulun kesäleirin parissa ja itsellenikin jäi muutama tunti vapaa-aikaa, vaikka leirin käytännönhommat (rekisteröityminen aamuisin, iltapäivisin paikkojen sulkeminen ja huolehtiminen siitä että kaikki lapset haettiin kotiin) kaatuivatkin kokonaan itselleni kun vastuuhenkilöksi luulemani ihminen päättikin lomailla ja suoraan sanoen käytti mun vapaaehtoistumistani hyväkseen. Mutta selvisin kun oli pakko ja tärkeintä oli, että lapset nauttivat ja vanhemmat olivat tyytyväisiä.

Ennen kuin Suomeen lähtömme järjestyi ja vahvistui, Miriamilla oli joka viikko vähintään yksi kaveri meillä tai hän oli jossain, parhautta oli tietysti yksi yökyläily luokkakaverin luona. Suomiloma kesti alle kaksi viikkoa, mutta jakautui kolmelle viikolle ja nyt sitten alkoikin loman viimeiset päivät - kouluun paluu on torstaina.

Alkujaan koulun piti alkaa vasta syyskuun 3. päivä, mutta muutaman talven lumipyryistä johtuen, vuoden alkuun pitääkin tehdä varmuudeksi sisään muutama nk. "lumipäivä" jos koulu joudutaan sulkemaan. Koska tältä saarelta (yhä) puuttuu pelit ja vehkeet hallitsemaan yhtäkkistä lumipyryä ja liukkautta, muutaman sentin lumipyry ja vesisateen jälkeinen pakkanen tekee kouluun (ja töihinkin) menon mahdottomaksi.

Mutta siihen (talveen) on vielä aikaa. Nyt vihdoin voin nauttia Irlannin kesästä ja lapsonen odottaa jo koulun alkamista ja kavereiden näkemistä - esimakua sai jo lauantaisilla luokkakaverinsa synttäreillä ja tiistaina tulee bestis meille ja keskiviikkona menee toisen kaverinsa luokse.

Eilen aamulla iski joku mystinen keittiökohtaus; leivoin karjalanpiirakoita ja sämpylöitä, tein papaKoon toiveesta mustikkahilloa ja vielä Allun ohjeen mukaan tein salaattiin minitomaatteja uunissa... Sitten otinkin muutaman tunnin tirsat kun Koo heräsi ja tuli alakertaan "aamiaiselle" (puolenpäivän jälkeen).

Nyt toivon seuraaville kolmelle päivälle seuraavanlaisia kohtauksia:

- yleinen siivouskohtaus; imurointia, lattioiden pesua ja pölyjenpyyhintää

- silityskohtaus (vaatii jotain kunnon saippuasarjaa telkkarista)

- oman huoneen järjestämiskohtaus (on täynnä kirpputorille menevää tavaraa, kirpputori ei järjestynyt koska lähdin Suomeen ja en ollut "auttamassa" sanoi yllämainittu vastuuhenkilö...)

- ompelukohtaus (leikkivän tyttölapsen legginssien polvet kuluvat puhki...)

Vaikkei kohtauksia tulisi niin yllämainitut hommat on hoidettava, mutta kohtauksina ne sujuisivat kuin ohimennen eikä pakkopullana.

Lapsonen aloitti jo järjestelyn :)

Työnhakuun keskityn sitten torstaina kun tiedän voivani keskeyttämättä hoitaa asioita. Työvoimatoimistossa yhä tosin miettivät, että olenko sittenkään työttömäksi työnhakijaksi kelpaava ja kuulemma vielä 3 viikkoa ainakin menee siihen pohdintaan (aloittivat 12.6.). En tule saamaan mitään rahallista korvausta, mutta päätöksen jälkeen voisin hakia työllistämistöitä ja -kursseja ja paikalliset työnsaantimahdollisuuteni laajenisivat huomattavasti.

Cold Turkey - Kylmä Kalkkuna

En tiedä miksi englanniksi sanotaan "went cold turkey" jos lopettaa jonkun asian kylmiltään ilman, että käyttää jotain korvaavaa juttua helpottamaan lopetttamista (esim. jos lopettaa tupakoinnin ilman nikotiinilaastareita). Ja en nyt jaksa googeloidakaan asiaa.

Koska viimeisimpien masennuslääkkeiden sivuoireet alkoivat haitata elämääni siinä määrin, että meinasin tulla hulluksi (heh),  päätin lopettaa niiden käytön kokonaan. En jaksanut aloittaa rumbaa selvittää miten saisin ajan psykiatrilta ennen seuraavaa käyntiä ja tiesin, että omalääkäri ei ota asiaan kantaa kun mut on siirretty ko. "vaivan" osalta psykiatrisen sairaalan potilaaksi joten päätin suunitella lopettamisen itse. Vuosien varrella olin vertaistukibloggariystäviltäni oppinut, että asia kannattaa tehdä varovasti, annostusta pienentämällä jne. tai voi tulla tosi pahoja vierotusoireita ja muita kurjia tiloja. Olin ottanut tabun illalla ja aamulla (70mg) ja aloitin niin, että otin yhden vain illalla (järkevintä olisi kai ollut alkaa puolitella tabletteja ja ottaa aamulla yksi ja illalla puolikas pari viikkoa, sitten aamulla ja illalla puolikas ja sitten 1/4 jne. jne.) Yhtenä iltana sitten kuitenkin unohdin ottaa, enkä sitten ottanut aamullakaan enkä illallakaan ja sitten aloin vain "kuulostella" itseäni. Ei ollut kivaa ei. Mutta koska en tullut väkivaltaiseksi enkä itsetuhoiseksi, ajattelin että kyllä maailmaan itkua mahtuu ja kun lapsosen nähden pystyin jotenkin itseni hillitsemään, niin en sitten ottanut sitä iltapilleriäkään lainkaan.

Nyt olen ollut kuukauden ilman: valo-allergia on poistunut, otsasuonet pullistaneet salamannopeasti syntyneet agressiokohtaukset tyhjänpäiväisistä asioista vähentyneet huomattavaksi ja ne muutamatkin ihan lieviä, väsymyskohtaukset vähentyneet, ruoansulatus toimii, paino pudonnut 10kg ja keskittymiskyky on parempi - olen melkein lukenut kokonaisen kirjan alle viikossa (ennen sairastumistani luin noin kirjan päivässä). Negatiivisista puolista fibrokipu on lisääntynyt ja kyynelehtiminen, mutta ne kestän kyllä. Luin muuten jostain, että fibromyalgialla voisi olla yhteyttä liian vähään yöuneen - eli lihakset eivät saa tarpeeksi lepoa / rentoutumista, jotenkin asiassa tuntuu olevan järkeä, mutta en jaksa nyt sitäkään googlettaa.

Kun ennen Suomen matkaa hain kortisonipiikit polviin omalta lääkäriltäni, kerroin kyllä mitä olen mennyt tekemään ja hän totesi, että "oho", mutta sanoi että on paljon muitakin masennuksen hoitokeinoja kuin pillerit ja muistutti itseapuopaskirjalistasta, jonka nelisen vuotta sitten antoi ennen kuin pillerilinjalle täytyi lähteä. Katsotaan mitä sanoo psykiatri reilun kuukauden kuluttua. Sinne kognitiiviseen terapiaan kyllä haluan ja aion lähetteestä muistuttaa.

Olen elänyt koko tämän aamun jotenkin maanantaissa ja vasta kun aloin tehdä eväsleipiä Koo'lle aloin miettiä, että taitaa ollakin sunnuntai... On se. Eli mitä parhainta sellaista vaikka tämän kuvan kera

tämä kännykällä kuvattu, valoon kurkottava ... ööö... kiipijäkukka ... löytyi keskeltä metsää, kävelytien varresta vanhempieni läheltä. Kuvatkoon vaikka tämän hetkistä toive-olotilaani: kohti valoa!

Ruusuja (melkein) pöydällä

vaaleanpunaiset kaunottaret olivat puhjenneet kukkaan juuri sopivasti kotiintuliaisiksi

ilahduttavat kun katson vasemmalle ruokapöydän päähän

mutta ulkona ne vasta kauniilta näyttävätkin

 ja lisää kukkia tulossa, osa nupuista ujosti piilottelee

tein toiseen tarkoitukseen vielä yhden kollaasin, niin lisään tännekin

I am back! Takaisin ollaan!

Tuli vähän tarkoitusta pidempi blogitauko - oli vaan kaikenlaista ennen Suomeen lähtöä ja sitten kännykän varassa pari viikkoa.

Matka meni hyvin, vaikka lähtiessä oli Dublinin kentällä yksi pahimmista check-in jonoista mitä olen kokenut.  Ja en tietenkään käyttänyt hyväkseni lääkärin kirjoittamaa kirjettä, että olisin saanut "disability" apua kentällä - joten tyhmyydestä ei kärsinyt pää vaan polvet. Mutta perille päästiin - tässä kuvakooste päivä päivältä

9.8. heti Ukkilaan saavuttuamme Miriam alkoi leikkiä vanhalla nukketalollani - näin hyvin yhdistyy "petsit" ja yli 40-vuotiaat kalusteet

 10.8. aamupäivällä mm. unohdin kesken ajon, että Suomessa onkin oikeanpuoleinen liikenne...

Ja se miksi nimenomaan juuri nyt Suomeen halusin; kummityttöni häät Tuomarinkylän kartanossa; en ole ennen ollut häissä joissa sulhasen vanhemmat esittävät itse säveltämänsä ja sanoittamansa rakkauslaulun hääparille - ei yhtä ainotta kuivaa silmää

 11.8. Yhteistä aikaa ja oleilua iso-vanhempien kanssa, illalla kävelylle ystäväni luokse ja Miriamin uusi rakkaus: Tico -koira (kääpiöpinseri), jota sai jopa taluttaa kun S. saattoi meidät takaisin Ukkilaan

 12.8. on hassua sanoa, että "blogiystävän" tapaaminen kun varsinkin nyt tuntuu, että ihan vanhan ystäväni tapasin. Mitä parhain piknikki meren rannalla ja lapsosen riemu kun vihdoin uskaltautui uimapukuun ja mereen hiekkalinnan rakentamisen jälkeen

 13.8. Helsinki-päivä ja pilvetön kesäpäivä. Kahvilakahvit äidin kanssa; tyrni-juustokakun palanen katosi ennen kuin kuvaa ehdin ottaa.

 14.8. Outi Heiskasen näyttely Didrichsenin taidemuseossa- yksi ennalta suunnittelemani "must" - näyttelyssä ei luonnollisestikaan saanut ottaa kuvia, mutta taidemuseo on mitä upeimmalla paikalla Helsingin Kuusisaaressa

 15.8. ennen kuin sydänystäväni T. nouti meidät luokseen, isoäiti ehti vielä opastaa Miriamia hannatätien teossa, papaKoolle valmistui iso laatikollinen herkkuja tuliaisiksi. Ihana päivä ja ilta, jota kiitollisena ajattelen.

 16.8. ihana päivä ja todiste siitä, että heitin talviturkin. Ilta mitä lämpöisin, en muistanut kuinka monta kertaa toistimme: "juuri nyt on täydellisen hyvä olla"; sopivan lämmin, täydellisen hiljaista - kaiken puolin ihanaa. 

 17.8. mukavan rauhallisen aamun ja aamupäivän jälkeen matka jatkui tältä pysäkiltä, nostalgiareittiä (vanha maantie) Turkuun ja "Serkkulaan". Yli vuoden ero serkuista ei haitanut ja yhteiset leikit alkoivat samantien.

  18.8. (upean) sumuisen aamun jälkeen valkeni mitä upein kesäpäivä. Vietin muutaman hetken ihan itsekseni Turun penkeillä ilmaisesta WiFistä ja mm. saksofonin soitosta nauttien. Ystäväni oli luvannut tarjota kahvit Naantalissa, mutta tapasimmekin Turussa ja joimme kahvit "Pörssissä", kiitos (ja pahoitteluni, että tee ei ollut niin hyvää). 

 19.8. Sateen tauotessa täytyy päästä ulos ja pallottelemaan serkkujen kanssa. Lyhyt vierailu päättyi krokotiilin kokoisiin kyyneliin ja lupaukseeni siitä, että ensi kerralla serkkujen kanssa on enemmän aikaa. Myöhään illalla / alkuyöstä päästiin takaisin Ukkilaan, kiitos siskolle kyydistä.

 20.8. aamupalalla sai poimia mustikat "pensaasta" jugurtin joukkoon. Miriam leipoi vielä isoäidin kanssa korvapuusteja, kävin tekemässä tuliaisostokset ruokakaupassa ja iltakävelyllä tavattiin vielä Tico ja saunottiin.

 21.8. vielä yksi kuva äidin ruusuista, kaupasta tuoreet leivät ja kentälle. Paluumatka sujui mitä parhaiten ja taisi töistä tulla aika iloinen papaKoo kun meidät kotona näki.

Kiitollisena otin vastaan kaiken mitä tarjottiin ja Suomessa olo sujui mini-mini-budjetilla. Sydämeni pohjasta kiitän suunnattomasti kaikkia, jotka tekivät kaiken koetun mahdolliseksi.

Nyt keskityn sitten siihen, että miten tästä eteenpäin. Aarrekartallani päälimmäisenä työpaikka, joka sopii omiin ja pienen perheeni tarpeisiin. Mutta hei; olen nyt yli vuoden selvinnyt 100% tuloitta ja ilman tukia ja "loma" antoi lisää voimia taisteluun.

Mutta voisi se Virallinen Päätös siitä, että olenko sairas vai työtön voisi myös tulla (vaikka tänään) ... yli kaksi kuukautta ovat sitä nyt miettineet. Päätöksestä ei tule tuloja, mutta jos olen virallisesti työtön niin työllistymismahdollisuudet laajenevat kun voin hakea myös "työllistämistöitä" tai mitä ne nyt nimeltään ovatkaan kun yritys saa tukea valtiolta, jos kun työttömän palkkaavat.

Höyhenen lento

ei mulla muuta... ai niin olihan: Mukavaa perjantaita

Kissanpoikasia

Miriam meni eilen koulukaverinsa luokse yökylään ja sain tarkastella lähemmin pariviikkoisia kissanpoikia. Emo on arka kissa, jonka omistajia kukaan ei tiedä - oli vain ilmestynyt naapurustoon ja sitä muutama perhe yhteisvoimin ruokki. Enimmäkseen emo vietti aikaa J:n pihalla ja välillä uskaltautui avoimista patio-ovista keittiön puolelle; mm. sitten suureksi yllätykseksi synnyttämään 3 poikasta.

Valitettavasti J:llä ei ole mahdollisuutta pitää pikku perhettä itsellään, mutta pitävät heitä niin kauan kuin pystyvät eli siihen asti että lähtevät kahdeksi viikoksi lomalle. Paikallinen eläinsuojeluyhdistys ottaa sitten koko perheen hoiviinsa. Kun kissanpennut ovat sen ikäisiä että pärjäävät ilman emoaan niin heille etsitään uusi koti ja jokainen saa "voucher"in (lahjakortin) millä voi myöhemmin tuoda  pennun steriloitavaksi ilmaiseksi.

Enpä olisi uskonut, että kissa-aiheisen bloggauksen joskus teen, mutta olivat ne vaan niiiiiin suloisia. Edessä vapaa aamupäivä ennen kuin haen neitosen kotiin, nyt kuitenkin ensin tekemään eväsleivät Koo'lle.