Tulva

Torstaina n. 300 metriä ennen kotiovea ajoin keskelle tulvaa. En nähnyt veden syvyyttä pimeydestä johtuen ja meidän asuinalueella ei ole koskaan tulvinut ja kohta 10 vuotta tässä asuttu.

Tiedän miten tulvivan kohdan läpi ajetaan enkä pelännyt mitään; tärkeintä on että ei hidasta vauhtia eikä pysäytä autoa. Mutta se auto pysähtyi. Eikä startannut. Ja vesi alkoi tulla sisään. Ja Miriam oli takapenkillä. Alkoi pelottaa, auto keinui kuin vene.

Ei muuta kuin ovi auki ja ulos polviin asti ulottuvaan veteen, autosta ulos, Miriam turvaan jalkakäytävälle ja ihmettelemään. Soitto vakuutusyhtiön tiepalveluun. "Oletteko yhä vedessä?" "Olen vastasin." "Emme voi auttaa ennen kuin auto on pois vedestä". Jälkeenpäin opin, että olisi pitänyt soittaa hätänumeroon niin kuin teki mun jälkeen samaan tulvaan ajanut poliisiauto ja sai palomiehet avukseen. Nyt mut sieltä pelasti ihanat naapurit työntämällä ja vetämällä auton kotiin asti.

En syytä itseäni, mutta harmittaa, auto oli vuosihuollettu pari viikkoa sitten ja toimi kuin enkeli. Perjantain jouduin ottamaan vapaaksi töistä. Koko päivän sitten jonotin ja juttelin enimmäkseen puhelimessa - kävin esittelemässä vahinkoja paikalle tulleelle vakuutusyhtiön insinöörille joka sanoi että ei voi mitään tehdä, tilasi hinauksen ja soitti vakuutusyhtiöön raportin. Auto hinattiin pois ja maanantaina saan 10 päiväksi vara-auton. Ensimmäinen arvio on, että lunastukseen menee.

Kaksi ylimmäistä ja "järvikuva" naapureiden kamerasta. Kuvan järvi on normaalisti koulun vieressä oleva nurmikkoalue.

Hei, hei Ilona autoni - siellä se menee.

Eilen paikallinen jokipelastusseura kävi vielä juttelemassa ja vasta ymmärsin miten lähellä oli myös se, että kotimme olisi joutunut tulvan alle. Olen siitä kiitollinen.

Hiekkasäkit olivat varmuudeksi turvanamme pari yötä. Ja täällähän ei kynnyksiä ole ja ovet avautuvat sisäänpäin.