Elämäni aakkoset: G

GT

jopa näin uudenvuoden aattona, siivouksen jälkeen...

Elämäni aakkoset: F

Faija

Vaikka olen syntyjäni helsinkiläinen en ole isääni koskaan faijaksi kutsunut. Nyt kuitenkin ensimmäinen f-alkuinen sana joka tuli mieleen.

Elämäni Aakkoset: E

E niinkuin enkeli.

Ne nyt vain kuuluvat elämääni -

niin maalliset kuin taivaallisetkin.

Elämäni Aakkoset: D

Debit

Liittyy läheisesti uuteen työhön ja ensi lauantain tenttiin. Tai siis jos pääsen ensin esikokeista (mock exams) läpi. Kuvittelin nimittäin tekeväni testit tänä viikonloppuna, mutta tarvitsenkin salasanan, jota ei saa ennen kuin huomenna.

Elämäni D voisi olla myös dekkari, jonka parissa olisi paljon mieluummin viettänyt tämän viikon lopun kuin näiden kirjojen

Elämäni aakkoset: C

C-duuri

ensimmäinen sävellaji mitä pianolla pimputin kuusivuotiaana - taitaa se Aaronin pianokoulun "pilviä päin, keinumme näin" kulkea ko. duurissa sekin

Nyt se samainen piano on seissyt tuossa nurkassa monta vuotta ihan hiljaa.

Josko ensi vuonna kun on 50 vuotispäivänsä kutsuisi virittäjän paikalle.

Elämäni aakkoset: B

Bee-ring-me-ri

Morsetuksen saloihin perehdyin partioaikanani ja ainakin tuon B:n muistisäännön muistan vielä 40+ vuoden takaa.

Toinen elämäni B on uudempi tuttavuus, saanko esitellä uuden perheenjäsenemme: Basil (vieressä näkyy myös hieman sisartaan, joka on Mint)

Elämäni aakkoset: A

SusuPetal pääsi aakkosissaan loppuun; Ööhön asti ja sain siitä kimmokkeen aloittaa oman ihan alusta

Aiheeseen: A

Alku / Aloittaminen


Blogin nimikin pitäisi muuttaa. Tai ehkä muutan vasta koeajan jälkeen. ALOITAN nimittäin vakituisen työsuhteen maanantaina kello 9 ja muutun siis "välitilaäidistä" työssäkäyväksi äidiksi.

Lahja

Sain ystävältä punaisen kirjan. Kansi on pehmeää huopaa - ajattelin koristella sen iloisilla asioilla. Sisälle kirjoitin jo iloja ja synkkiä ajatuksia.

Revin synkistä synkimmän sivun irti ja mietin miten ihana olisi repiä irti myös itsestä synkkyys.

Katsoin lyhyen videon, missä oli kymmenen asiaa joista moni unohtaa olla kiitollinen ja kun ne ovat kohdallaan niin kaikki on hyvin. Niitä on koti, perhe, ruoka, ystävät jne.

Ja sitten alkoi ahdistaa se, että miksi en voi vain olla tyytyväinen kun "kaikki kerran on hyvin" enkä kulkea mustan pilven sisällä.  Tiedän, että tämä kaikki on vain osa masennusta ja että on ylä- ja alamäkiä ja nyt on alamäen aika. Mutta silti.

Neidillä vielä kuukausi kesälomaa - sen takia toivon kirkkaampia päiviä ettei kaikkeen tarvitse sanoa, ettei äiti vain pysty.

Kaikki on kuitenkin hyvin.

Kun vaan ei tiedä

- onko hyvä vai paha olo
- olenko humalassa vai selvinpäin
- tuoksuuko hyvältä vai haiseeko pahalta

k-u-n ei vain t-i-e-d-ä

miltä tuntuu

niin ehkä sitten voi vain sanoa:

haista kukkanen

... ai se olikin lanttu

"Vie mennessäs, tuo tullessas"

Kaikkia muita mummini antamia neuvoja yritän noudattaa, mutta tuota yritän välttää. Mietin että jokainen ylimääräinen askel on hyväksi. Varsinkin jos kipuan yläkertaan ja unohdan tuoda jotain alas - 13 porrasta. Tänään kello 13 lähdin 13. peräkkäisenä päivänä, kävely ilman naapurin pysäytystä olisi varmaan kestänyt 13 minuuttia.

Jatkan toki seuraavaa mummin ohjeen noudattamista:

"Suorana selkä ja pystyssä pää"

EDIT: ja oli näköjään 1113's postaus 

Kröhöm

Seitsemäs peräkkäinen päivä: tunnin kävely

Liki pilvetön taivas, Koo seurana.

Tuloksena rakko varpaan päällä ja jalkapohjassa. Mutta tänään taas, toisenlaisin kengin ja varmaan vähän lyhyempi matka.

Tsemppiä itselleni

Toivottavasti "kolmas kerta toden sanoo" ja tästä tulee rutiini:

aamukävely ennen seitsemää aamulla.

Pieni pääni on käynyt kierroksilla ja sitten vain päätin, että teen sen hiton kävelylenkin joka päivä. Oli sitten muutenkin kävelyä tai mun siivous-jumppa-päivä tms. Halusin sen rutiiniksi joka pysyy. Ainoa pysyvä tuntuu olevan milloin K lähtee töihin eli sen tapahduttava ennen sitä ja ennen mahdollista omaa töihinlähtöäni.

Joten Maanantaina 06:19, Tiistaina 06:12 ja tänään keskiviikkona 06:09 avasin ulko-oven ja kävelin lenkin joka on mun nivelrikkoisilla polvilla 15-20 minuuttia. Huomenna taas.

Aamuaurinko saa aikaan pitkät sääret ja pienen pään :D

Vuorokauden sisällä

Nuoren miehen kuolema - ennalta odottamaton, kosketti, vasta täytti 50, läheinen läheisteni kautta

Vanhemman miehen kuolema - odotettavissa, kosketti. tytär / ystäväni  ei ehtinyt kotimaahansa luokseen

Näiden kahden miehen poisnukkumisesta tietämätön ystävä postasi tämän - kosketti:

Kuolemaa ei ole 

Olen vain livahtanut toiseen huoneeseen.

Minä olen minä, Sinä olet sinä. 

Mitä me olimme toisillemme, olemme yhä. 

Kutsu minua tutulla nimelläni. 

Puhu minulle sillä luonnollisella tavalla,

miten ennen puhuit. 

Älä käytä erilaista äänensävyä, 

älä pakota itseäsi juhlalliseen tai

surulliseen puhetapaan. 

Naura kuten aina nauroimme pikku jutuille,

joista nautimme yhdessä.

Leiki, hymyile, ajattele minua,

rukoile puolestani. 

Anna nimeni olla kotiväen puheissa, 

niin kuin se on aina ollut,

puhukaa minusta ilman kliseitä,

ilman varjojen häivää. 

Elämä tarkoittaa kaikkea.

Se on sama mitä se on aina ollut,

katkeamaton jatkuvuus. 

Miksi minun pitäisi olla poissa mielestäsi,

vaikka olen poissa näkyvistäsi. 

Odottan sinua, välimatkan päässä,

jossain hyvin lähellä, juuri kulman takana. 

Kaikki on hyvin.

- Henry Scott Holland -

Takapakkia vai eteenpäin?

Olen ollut jonkinlaisessa jumissa jo jonkin aikaa koko elämäni kanssa. Keskiviikon psykiatrikäynnin jälkeen päätin sitten antaa masennuslääkkeille tilaisuuden - olen ollut ilman niitä ainakin muutaman vuoden (pitäisi täältä blogista tarkistaa). Marraskuussa saamani lääkityksen jätin kesken.

Muistan kirjoittaneeni tänne joskus jotenkin, että jos syön niitä loppuelämäni ja elo on parempaa niin antaa mennä "näinkin voi elää". Jospa edes tuo ulko-ovi niiden avulla aukenisi.

Olen ollut jumissa myös kaikkien luovien juttujen kanssa. En ole virkannut, piirtänyt en näperrellyt enkä ommellut. Olen vain hiplaillut tarvikkeita, pyörittänyt kyniä kädessä ja muutamia viivoja vedellyt, solmuja sominut ja helmiä pujotellut. Kaikki kesken ja levällään. Ideoita on pääni täynnä.

Aamulla nousin vähän ennen viittä ja olin 100% varma että on maanantai. Olen iloinen, ettei ole sillä vaikken käy töissä tällä hetkellä niin arki on arki.

Suloista sunnuntaita - kotikoivussa on lehdet!

Harvinainen yksinäisyyden tunne

Koo on ylitöissä ja neiti lähti samantien koulusta tultua ulos kavereittensa kanssa.

Siitä olen tuon koulun käytännössä erityisen iloinen, että perjantaisin ei anneta läksyjä - vähän ehkä enemmän jaettu neljälle päivälle, mutta viikonloput on vapaat. Hassua ajatella, että seitsemäs kouluvuosi jo kulumassa kohti loppuaan.

Aamulla kävin koulun varainkeruutapahtumassa, Miriamin ja vuotta vanhempien luokkalaiset olivat alkukeväästä istuttaneet kukan taimia, kasvattaneet ja huolehtineet niistä ja nyt myivät - loistava idea, paljon parempi mielestäni kuin se, että vanhempien leipomuksilla kerätään rahaa. Poikkeuksellinen päivä siis mulle, että tuli juteltua myös jonkun muun kuin kaupan kassan, Koon tai neidin kanssa.

Nyt yhtäkkiä tässä koneella tunsin itseni todella yksinäiseksi. Koo on ylitöissä ainakin puolilleöin ja lähtee takaisin todennäköisesti ennen kuin itse nousen ylös. Äärettömän harvinaista, ei lainkaan mun tapaista. Syvennyin tähän mielialaan ja mietin miksi ihmeessä? Yleensä muiden elo ja menot ei mua liikauta, mutta viikolla osallistuin (somessa) keskusteluun kuinka kiire kaikilla (?) muilla tuntuu olevan lasten ja omien harrastusten kanssa, kuinka joillain ei ole yhtään menotonta viikonloppua ennen syyskuuta jne. Mulla ei ole mitään muuta sovittua menoa kuin Suomen reissu kesäksi - 10 päivää, jolle en uskalla sopia mitään etten sitten pety kun jos ei toteudu.

Toiveita toki on Suomen suhteen on; että pääsisin pulahtamaan Heinolassa lampeen, näkemään Turussa siskon perheen uusi vene ja käymään Tampereella. Mutta onnistuuko, siihen ei tällä hetkellä oma luottamus toiveiden toteuttamiseen riitä.

Puutarhassa

Ystäväni sai mut liikkeelle (kiitos L8) ensimmäisenä lämpöisenä päivänä ja ajelin tunnin matkan päähän kotoa, Dublinin pohjoispuolelle.

Jostain syystä en ole koskaan käynyt ja nyt mietin jo sitä milloin uudestaan.

Kolmisen tuntia näiden porttien takana vierähti huomaamatta. Penkkejä ja suojaisia istumapaikkoja on ripoteltu sopivasti tällaiselle köpöttelijälle.

Kaikkea en edes ehtinyt nähdä, tässä makupaloja.

Haluaisin vain nukkua

Tuleepa nyt nukkumispainotteisia tekstejä.

Ensimmäistä kertaa masennuksessani on nukkumisvaihe (onhan tässä vuosikausia tullutkin valvottua) eli nukun pätkissä mutta heti kun herään haluan nukahtaa uudelleen.  Nukun kaikkina vuorokauden aikoina kunhan vain on mahdollisuus.

Olisin halunnut puhua tästä psykiatrini kanssa viime keskiviikkona, mutta hän oli sairastunut enkä ole vielä saanut uutta aikaa. Voi siis mennä kuukaudenkin päähän.

Tiedän, että tämä "kuuluu asiaan" mutta olen yllättynyt että ei ole ennen ollut ja nyt tuli.

En siksi ole vielä hirvittävän huolissani, koska pystyn asiaa itse analysoimaan ja rutiinit hoitamaan ja perhe ei ole huomannut mitään uutta, sillä nukkumiseni ei ole syvää ja herään kun ovi käy ja neito tulee sisälle tai auto tulee pihaan. Ja pystyn teeskentelemään, että tässähän sitä vaan telkkaria sohvalla katselen. Olen myös pitänyt kiinni kävelyistä ja toivonut niiden auttavan.

Olen koko ajan äärettömän väsynyt ja kaikki, siis ihan kaikki, tuntuu suorittamiselta johon vaaditaan suunnattomasti voimiani. Esimerkiksi suihkussa käynti, hampaiden pesu, vedenkeittimen täyttäminen ...

Nyt menen suihkuun sen voimalla että suihkun jälkeen voin mennä peiton alle.

Uni tai painajainen

Nukun nykyään enemmän kuin vuosiin, pätkissä - mutta kuitenkin. Pystyn joskus jopa nukahtamaan uudelleen vaikka aamuyöstä herään = ihan uutta mulle.

Mutta näen unia ihan joka yö ja pätkä. Kaikissa joku kiinnekohta oikeaan elämään, joskus todellinen painajainen joskus en oikein tiedä.

Viime yönä olin mummilassa, johon liittyy rakkaimmat lapsuuden muistoni. Oli (tottakai) kesä ja mummi oli elossa, mutta oli kutsunut mut avuksi myymään paikkaa koska oli muuttamassa jonnekin. Selostin ostajaehdokkaille missä oli ollut leikkimökki ja missä kasvanut tilliä, tunsin traktoritallin tutun tuoksun. Lämmitin tupaa puuhellalla, koska en osannut laittaa öljylämmitystä päälle joka olisi lämmittänyt patterit, se oli aina ollut papan homma. Aamulla oli sydämessä ikävä.

Itsellä ei ole muuta kuvaa mummilasta kuin tämä kunnantalon näyttelyn kuva kuvasta, ennen syntymääni ja lisäsiiven rakennusta - mutta leikkimökki on jo paikallaan.

Aamulla yleensä vielä käyn läpi uniani ja niihin liittynyt pelkoa. Yritän todistaa itselleni, että pelkoni on turha vaikka usein tiedän että asia voisi tapahtua oikeassa elämässäkin. Tällä hetkellä unet liittyvät ihan aina henkilökohtaiseen elämääni, en muista pitkään aikaan nähneeni unta että olisi ollut joku maaiman katastrofi tai tapahtuma.

Tasan kuukausi siihen oven avaamiseen meni

14 minuuttia puhdasta kävelyä ulkoilmassa ilman sen kummempaa päämäärää.

Ensimmäisen kerran tänä vuonna. Ehkä myös huomenna, tämä kellonaika on hyvä - vain muutama auto ajoi ohitse eikä yhtään vastaantulijaa, yksi naapuri ajoi nurmikkoa. Taputan itseäni selkään ja keitän toiset kahvit.

Ihmettelyä tästä keväästä

Nuorena rakastin kevättä, se tiesi koulun loppua ja kesätöiden alkua, auringonpaistetta ja lämpöä.

Sairastuttuani kevään kirkkaus ja valoisuus ja lintujen riemuisa laulu on tuonut mukanaan suuremman ahdistuksen ja oma elämäni on alkanut näyttää auringon määrän lisääntyessä kahta pölyisemmältä ja toivottavammalta. Vaikka masennukseni on aika hyvässä mallissa tällä hetkellä ja kevät on ollut kaikkea muuta kuin aurinkoinen, lämmin tai edes sateeton - niin töitä saa tehdä että tuon ulko-oven saan auki. Eikö se olekaan se aurinko ja valo vai joku muu mikä tässä vuodenajassa on saanut aiempina vuosina ahdistuksen kasvamaan?

Toissa yönä oli pakkasta -2, viime yönä oli plussan puolella mutta myrskytuuli ulvoi nurkissa. Tällä hetkellä sataa kaatamalla.

Tältä näytti ovelta hetki sitten - juu, ei ole joki tuossa auton takana enkä laittanut asetuksia mustavalkoiseksi.

Mutta myönnän: kyllä saisi aurinko ja lämpö jo tulla...

3:33

Jotain viikkoja olen nukkunut paremmin kuin vuosiin, vaikka olen aamuyöstä herännyt niin olen pystynyt nukahtamaan uudelleen ja noussut ylös vasta "normaaliin" aikaan = viiden jälkeen, yleensä vasta kuuden aikoihin.

Tänä aamuna 3:33 olin sitten jo alakerrassa, sovin itseni kanssa että ei hätää - ei ole töitä niin voin iltapäivällä ottaa päiväunet sohvalla.

Tarkoitus on lähteä bonsai-näyttelyyn.

Lisäys: huomasin että otsikko liki sama kuin 30.12.15 postauksessa AM vain puuttuu perästä :)

Kylmä

Harvoin valitan säästä ellei sada tai ole lunta. Harvoin muutenkaan varsinaisesti valitan. Mutta tuntuu, että selkäydinnesteet alkaa hyytyä kun lämpötila ei edes keskipäivällä nouse yli 8 asteen. Ulkoillessa saa pelätä milloin se sade- tai pahimmassa tapauksessa raekuuro iskee.

Viime viikon minilomalla tällaisissa maisemissa,

saaren lounaiskolkassa Co. Kerryssä, puolen tunnin kävelymatkan aikana paistoi aurinko, satoi ja tuli 3 raekuuroa niskaan.

Eilen auton kojelaudan näytössä näkyi lumihiutale "lämpö"tilan edessä

Ehkä olen tällä hetkellä paremmassa kunnossa siis, koska jaksan valittaa ja välittää säästä?

Paineita

Kävin eilen otattamassa verikokeet joihin sain lähetteen kolmisen viikkoa sitten, mutta olen siirtänyt ja siirtänyt. Samalla mukava sairaanhoitaja mittasi verenpaineen, joka oli ollut lääkärikäynnillä taivaissa mutta silloin myös keuhkoputkentulehdus ja epäili sitä.

No oli ne taivaissa vieläkin 192/105 ... hups. Komento mitata kotona kaksi kertaa aamulla, kaksi illalla. Alin eilen mitattu 133/78. Painajaisten täyttämän yön jälkeen alapaineet taas keikkuivat yli yhdeksänkymmenen. No saa nähdä.

Olen tosi hyvä asettamaan itselle paineita, vaikka ei tarvitsisi. Järjellä myös ymmärrän, että ne on asioita jotka ei huolehtimalla miksikään muutu eli on ihan turhaan että niistä paineita otan ja stressaan.

Mutta nyt tästä verenpaineesta tuli paineita, joille voisin jotain. Jotain jota jo sivusin edellisessä bloggauksessa. Voisin liikkua. Edes vähän. Saa nähdä saako tämä paineajatus itseni vihdoin liikkeelle. Ehkä tänään hammaslääkäriin mennessä parkkee ... ai niin en voikaan, koska on kiire takaisin kotiin että ehdin ennen kuin neitonen tulee koulusta. Siis parkkeerata vielä kauemmaksi kuin alunperin aioin.

Mutta aamulla oli keittiössä kiva valo. No - on tuosta ikkunan peittävästä lakanastakin pieni paine; sälekaihdin rojahti alas eikä enää sulkeudu, pitänyt hankkia kunnon verhotanko ja oikea verho viime lokakuusta asti - että silleen.

Sunnuntai 13.3.

tänään on äitini syntymäpäivä, täyttää 84 vee. En paikalle pääse, mutta onneksi on lankapuhelinyhteys sekä facetimekin onnistuu äidin iPadiin että voin neidin kanssa onnittelulaulun lurauttaa - kunhan ensin neitonen heräilee.

Olen pari päivää selaillut tätä blogistaniaa ja jotenkin tuntuu, että täällä on jotenkin armollisempaa kuin FB:ssä. Ei tarvitse miettiä niin paljoa -  vaikka siellä toisaalla toki oma seinä on oma seinä niin tämä on kuitenkin jotenkin enemmän oma "koti". Se lukee joka lukee jos kiinnostaa, ei ole tykkäyksiä yms.

Marraskuun sairaslomalla syntyneet joulukortit katosivat = suuri osa niistä (lähinnä vanhemmista sukulaisista) jotka ovat kortin meiltä tottuneet saamaan jäivät kortitta. Osalle (vanhimmista) tein hätäpäissäni uudet, mutta suurelle osalle en.

Nyt joulukuusta asti ollut käsillätekoblokki on alkanut  vähän palautua, sanoisinko viiva ja silmukka kerrallaan. Saattaa olla että muutama osin virkattu pääsiäiskortti lähtee matkaan, postimerkkejäkin jo ostin. Siinä positiivista se, että hinta oli laskenut 80 sentistä 70 senttiin (kortti tai max 100g kirje) kaikkialle maailmaan.

Postin kulku on muuten mielenkiintoista, maanantaina laitoin samankokoiset lähetykset Suomeen, samaan aikaan samasta postista: perillä Helsingissä keskiviikkona, Kemijärvellä perjantaina - Turussa ei vieläkään :)
Nokka, jalat yms. syntyvät todennäköisesti piirtämällä

Nyt kurkkailemaan mitä teille kuuluu - ehkä jopa uskaltaudun kommentoimaan. Suloista sunnuntaita!

Maaliskuu ja rutiinit

Eilen kävin nostamassa ensimmäisen työttömyyskorvaukseni, täällä se maksetaan lähimmästä postikonttorista käteisenä - eipä mua haittaa, onpahan joku rutiini viikossa.

Tai on toinenkin rutiini (jos se toteutui toisen kerran eikö silloin voi jo rutiinista puhua?) Eli suoritan viikkosiivouksen torstaisin. Vaikka en käykään tällä hetkellä töissä niin viikonloppu on silti viikonloppu. Kun siivoaa torstaina niin viikonlopusta tavallaan tulee pidempi. Tämän opin jo 80-luvulla yhdeltä miespuoliselta kolleegaltani. Töissä ollessa en jaksanut sitä rutiinia pitää - siivosin vasta kun oli pakko. Se että tämän kahdessa kerroksessa olevan kotimme imuroin ja siistin on myös käytännössä ainoa liikunta mitä viikossa teen. Valitettavasti.

Rutiini, jonka haluaisin päiviini olisi edes vartin kävely päivässä. Edes arkisin. Mutta tuo ulko-ovi on vain niin raskas avata. Sen verran yritän, että kun joudun jollain asioilla käymään niin en laita autoa lähimpään parkkiin.

Blogistaniaan paluuta taas varmaan yritän, kun ei ainakaan ole ajan puutteesta kiinni.

Mihin meni tammikuu?

Töitä, väsymystä, turha psykiatrikäynti, vielä suurempaa väsymystä, töitä, syvähuokauksia, taistelua vapaapäivistä, töitä, turhautumista, luovuttamisia, luovuttamisen tahtoa toisten asioiden suhteen ja niin edelleen.

Jotenkin selätin työpäiviä päivä päivältä. Sain lounaseväät aamulla kaikille kolmelle tehtyä ja jotain pötyä pöytään iltaruoaksi. Miksi sanon, että psykiatrikäynti oli turha niin siksi, että ei halua määrätä terapiaa koska kerran pystyn masennuslääkkeiden avulla nousemaan aamuisin ja käymään töissä (haloo???). Itse taas en haluaisi syödä pillereitä lopputyöelämääni, koska jo vuoden ilman niitä pärjäsin, ainakin haluaisin syödä pienempää annosta. Mutta olkoon nyt. Vielä 3 viikkoa sopimusta jäljellä ja siitä 1 viikko vapaata kun on koululoma.

Mutta se, että sain järjestettyä - kiitos itse sankarin antaman suuren avun - 11-vuotis synttärit 10 nuorelle neidolle oli ihme. Pandat olivat aiheena ja kun täällä tapana on antaa juhlijoille kotiinlähtiessään kiitokseksi jonkinlainen "party bag" niin päätimme että krääsää ei osteta vaan Miriam taiteili ja minä paistoin uunissa valkoisista mukeista kullekin nimellä varustetun pandamukin. Pitäköön vaikka kynäpurkkina. 1.50 oli mukin hinta joten varmasti olisi kalliimmaksi tullut jos plastiikkitavaraa olisimme hankkineet. Laminoitiin vielä kirjanmerkit, joissa faktatietoa pandoista ja pudotettiin muutama suklaakarkki paperikasseihin, jotka Miriam myös koristeli.

Itse juhlien aamuna sain suuren toivottomuuskohtauksen ja päätimme luopua kakusta. Miriam ei sitä olisi kuitenkaan syönyt joten oli ok asian kanssa. Kuppikakut olivat ostettuja, päälle kaulimme sokerikuorutuksen itse ja yritimme piirtää pandoja mustalla sokerivärillä - valui. Sokerikuortukset eivät vaan ole mun eikä neidon juttu.

En ole varmaan ikinä tehnyt niin vähän mitään luovaa tai yleensä käsilläni kuin nyt tämän vuoden alussa. En ole virkannut, piirtänyt, ommellut, maalannut, kirjoittanut, näpertänyt. Paljon olen kyllä löytänyt ja tallentanut ideoita ja kertonut muillekin, että aion / haluan tehdä. Ainoa mitä olen vähän tehnyt on värittänyt SusuPetalin värityskirjaa jonka hankin ihan vuoden alussa - suosittelen lämpimästi - Hedda on ihana!

Eilen sitten olimme "tuhlaamassa" Miriamin synttärilahjarahoja ja neidin viettäessä aikaa vaatetankojen välissä, kävin itse läpi kirjoja yms. ja kun alepinossa oli tämä niin päätin ostaa terapiakseni (kun kerran en muuten pääse) tämän. En missään nimessä ole mikään "Artist" mutta siinä on kivoja inspiraatioita ja harjoituksia.

Tällä hetkellä olen myös jalka oven raossa lähdössä Suomeen jos tarvitaan. Isä sai sairaskohtauksen viikko sitten ja tilanne on epäselvä. On päässyt pois sairaalasta, mutta on neurologisessa kuntoutusyksikössä ja kuntoutuspaikoista ei meidän perheellä niin kauhean hyvää sanottavaa viime vuoden kokemuksen jälkeen. On kyllä tosin eri paikka. Joskus vain on niin kaukana.

Mitä toivon:
- että isän tila lähtisi ylöspäin ja pääsisi takaisin kotiin, eikä takapakkeja tulisi, Suomeen toki olisi ihana tulla mutta ei sen takia että isän tila huononee äkillisesti
- että selviän ensi viikon pimahtamatta töissä
- että löydän uudelleen käsillätekemisen ilon enkä rahaa virkkukoukkua ja lankaa turhaan töihin ja takaisin (tauoilla olen ennen virkannut)
- että saisin aloitettua pienet ulkoilut / kävelyt ja tehtyä niistä rutiinin