Aurinko armas?

Olen aina pitänyt keväästä ja odotin sitä kuin into piukassa kuin hullu puuroa. Mutta niin kävi, että kirkas kevätaurinko saa vetämään verhot ikkunan eteen ja peiton pään yli. Viikonloppuna ostetut kasvit (joista jopa vähän innostuinkin ovat yhä purkeissaan) eilen sentään annoin niille vettä.

Tarhatyräkki on yhä elossa


Näitä puskee vanhasta ruukusta, jota en ollut syksyllä tyhjentänyt. Rikkaruoho tai yrtti? Kauniita pienen pieniä vaaleanpunaisia ja -sinisiä kukkia.


Voi olla, että tulisi ensimmäistä kertaa omenoita?


Aina vaan ihana kooni toi ruokakaupasta hempeän kukkakimpun, kun olin tekstiviestillä pyytänyt. En todella tajua miten hän jaksaa mua.


Iltapäivällä on pakko ulkoilla Miriamin kanssa. Muuten en menisi tuonne kirkkauteen missä uupumus ja nuhrautuneisuuden olo vain yltyy. On ollut huono viikko, en ymmärrä tätä tilaa. Lääkemäärä tuplattiin ja olo mielestäni vain huononee. Plääh. Sain ajan tiistaiksi lääkäriltä.

Yritän pitää itseäni pinnalla roikkumalla netissä ja yrittämällä kirjoittaa positiivisia lauseita, skannaamalla vanhoja valokuvia, opettelemalla Photoshopin käyttöä ja silittämällä valtaisia pyykkipinoja. Kirjan lukuun en jaksa keskittyä. Yöpöydän vieressä lukemattomia kirjoja pino.

Lisäksi rakas fiiuni tuntuu komppaavan oloani: pakoputki irtoaa ihan kohta ja taustapeli jo putosi (se auton sisällä oleva) eli en päivisin lähde edes autolla mihinkään kun pelkään, että pakoputki putoaa kesken matkan. Tiedetään jo, että elokuisesta katsastuksesta ei mene läpi. Mutta tieto uudesta (käytetystä) autosta ei edes piristä.

Voi aurinko armas minkä teit!