Tilasin SusuPetalin Sairaalapäiväkirjan siskoni kautta, että hän lukisi sen ensin.
Nyt se on kulunut käsissäni ja olen hengähdellyt helpotuksestakin. Olen saanut täältä Blogistaniastakin aivan verratonta vertaistukea kun masennuksestani olen avautunut, mutta yhä aina välillä valtaa epätoivo ja loppuu usko siihen, että masennus on ihan oikea sairaus eikä pelkästään laiskuutta.
Ulkopuolisuuden tunne; värien kaipuu; jaksamattomuus puhumiseen; päätösten tekemisen vaikeus; halu paikkaan missä joku pitäisi huolen, missä olisi rytmi; itsensä syyllistäminen; suuri ymmärrys niitä kohtaan, jotka eivät enää elämää jaksaneet; suihkussa käynnin haasteellisuus jne. - kirjasta ne kaikki ja paljon muuta löytyvät.
Haluaisin edes tupakkatauon tästä olosta. Mutta kun en polta.
Ylihuomenna tapaan taas psykiatrini. Todennäköisesti sen saman, joka sanoi että en maalaa koska on helpompaa olla maalaamatta, en ulkoile koska on helpompaa olla lähtemättä (tulkitsin: olet laiska); sen joka sanoi lääkkeiden toimivan kun olin sitä mieltä että lääkkeet vain turruttavat sisälläni olevan möykyn ja pyysin terapiaan; sen joka taas keskiviikkona kysyy aionko tappaa itseni tai vahingoittaa jotain muuta; sen joka määräsi Xanaxia pitkittämään unta (ei toimi), joka määräsi Efexoria turruttamaan möykyn; sen joka uusii reseptit 2 kuukaudeksi 10 minuutin käynnin jälkeen ja sanoo näkemiin.
Mutta näin täällä ja tässä sairaanhoitopiirissä eli napsin pillereitä että jaksan pakolliset. Ensi viikolla alkaa normaali arki ja pääsen omaan suljettuun huoneeseeni 9 -13:20 väliseksi ajaksi - jos haluan.
Kirjassa oli myös tyhjiä puhtaan valkoisia sivuja lopussa. Ei ole enää.
"Muista hengittää"
EDIT: Palaan kohta kommentteihin, mutta ehkä tärkein jäi sanomatta. Ehdottomasti suosittelen lukemaan jos haluat tietää miltä masennus tuntuu ja jos haluat masennukseesi vertaistukea. Kaunis kirja. Kirjaa saa myös kirjastosta Suomessa.
28 kommenttia:
Vieläkin käsittämätöntä,että masennusta voidaan pitää laiskuutena!
Jaksamisia Heljä,ja vaikka se lääkärikin on pöljä,niin toivottavasti löytyy jotain,mikä helpottaa oloasi.Ja onneksi sinulla on tuo oma huoneesi:-) Hienosti olet maalaillut tuonne tyhjille sivuille,sinähän olet taitava!
Kuvassasi harmaat pilvet, myrskyävä meri ja riehuva hurrikaan, mutta Aurinko näkyy pilviharson läpi kirkkaana. Puhaltakoon tuuli pilvet pois ja vieköön aallot roskat mukanaan; yksi kaunis päivä meri on tyyni, taivas kirkas ja aurinko lämmittää. Usko. Toivo. Rakkaus.
Iso Hali <3 <3
Etkö voi vaihtaa lääkäriä? Kyllähän lääkärin pitäisi tietää, että masennus ei ole laiskuutta. Masennukseen ei ole aina helppo löytää oikea lääkitys ja sen oikean lääkärin löytäminen on kai ainakin yhtä vaikeaa. Muistan, kun entinen pomoni kertoi sisarensa masennuksesta kauhukertomuksia, mutta sitten löytyi ne oikeat ja kaikki on vieläkin hyvin. Samaa toivon sinulle, Heljä!
virtuaalihalaus...
Merkillinen lääkäri. Toivottavasti voisit vaihtaa, löytäisit jonkun joka ymmärtäisi Sinua. Mulla on peukut pystyssä ja juttelen tästä asiasta myös iltarukouksessa.
Halit!
Ja ihan uskomatonta, että kreivitä Sofia on sunkin tuttuja!
Voinko vastata puolestasi Heljä? Ethän pahastu? Irlannissa on vaikeaa saada apua masennukseen. Valitettava tosiasia on, että mielenterveysongelmat täällä usein lakaistaan maton alle, eikä niistä puhuta. Kaikilla menee hyvin ja kaikki ovat iloisia ja positiivisiä. Toisen ongelmia vähätellään.
En osaa muuta neuvoa, kun että jos seuraava lääkärissä käynti on yhtä surkea kun edelliset, niin pyydät GBtä etsimään yksityislääkärin, jolle sitten laittaa lähetteen. Se tietysti maksaa, mutta täällä ei näytä saavan mitään apua, jos ei maksa. Se on väärin, mutta minkäs teet.
Valitettavasti teidän sairaanhoitopiiri on mikä on.
Voi,kun pystyisin olemaan enemmän avuksi. En valitettavasti ymmärrä itksekkään miten täällä nämä asiat aina hoidetaan. Tuntuu vaan, että pitää itse olla vaatimassa sitä ja tätä, muuten ei tapahdu mitään. Siihen ei aina kaikkien voimat riitä.
Iso halus ja soitellaan!
Miten kukaan voi sanoa että masennus olisi laiskuutta?? En ymmärrä!
Aurinkoisia ajatuksia täältä Hollanista.
No niin vihreatniityt, juuri tuota samaa ajattelin ehdottaa Heljälle. Onko teillä Irlannissa joitakin potilasasiamiehiä (en kyllä niistä ymmärrä kun ei niitä täällä ole, mutta eikös Suomessa ole sellainen systeemi) tai voiko lääkäristä valittaa?
Jos ei tältä lekurilta saa apua niin sitten vaan yksityiselle puolelle. Vai onko se niin kallista että vie vararikkoon. Onko teillä joitakin muita mahdollisuuksia esim. community clinics?
Toisaalta tuli mieleen että mistähän masennuksesi johtuu. Onko se suvussasi vai voisiko olla esim. jotain hormooniepätasoa? Entäpä kilpirauhasongelmat? Itselläni oli sellaista vuosi sitten. Voimat olivat lopussa. Meni kuukausia ennen kuin lääkitys tehosi ja löytyi oikea "dosage." Oletko saanut kunnon physical exam?
Heita sille psykiatrille pallo takaisin ja sano, etta mielestasi han kysyy ne samat kysymykset ja uusii ne reseptit, koska on helpompaa olla yrittamatta jotain muuta.
Yaelian
Ja tuon, että ”et tee koska sinun on helpompaa olla tekemättä ” sanoi vielä psykiatri (se joka määräsi lääkkeeksi pianonsoittoa 5 min päivässä...)
Tuo oma huone on kyllä pieni paratiisini. Sen valmiiksi tekeminenkin on kivaa – vaikkei se valmiiksi koskaan tulekaan.
MaaMaa
Nonni. Sitte tuli vedet silmiin, kirjoitat kauniisti. Kiteytit tärkeimmät kolme.
Allu
Normaali omalääkärini ehkä ymmärtääkin, psykiatrillani (lääkärillä) on omalaatuisia näkemyksiä... On pakko uskoa, että jostain tulee viimein pidempiaikainen kunnon apu. Tekeehän se psykiatri sinänsä työnsä, että olen yhä hengissä ja pystyn ukoisesti / fyysisesti toimimaan suht normaalisti.
Kuwaitin kaunotar
Kiitos! Halaan takaisin ja toivon, että siellä myös saat itsesi ja jalkasi pian kuntoon.
Johanna
Vain yksi niistä siis... kiitos kun ajattelet, oma iltarukoukseni jää usein vain pitkäksi huokaisuksi ”kiitos, kun selvisin päivästä”. Kreivitär Sofia on hyvä pitää tuttavissaan, siinä on tavoitetta...
Vihreatniityt
Toki en pahastu ja oikein kirjoitat. Ongelma on siinä, että GP ymmärtääkseni voi kirjoittaa lähetteen vain oman sairaanhoitopiirin yksityislääkäreille = se sama luettelo jolla nyt käyn.
Olet avuksi ihan olemalla olemassa ja ystäväni, enempää en pyydä.
Riitta
Muun muassa kaikki ne ihmiset jotka kertovat masentuneelle: ”nyt otat itseäsi niskasta kiinni ja vain lähdet ulkoilemaan / lenkille / ajattelet positiivisesti” ... kun ei ota itseään niskasta kiinni on laiska.
Kiitos ihanan aurinkoisista ajatuksistasi!
Lissu
En ole kuullut, että täällä potilasasiamiehiä olisi. Ja täällä on sellainen lääkäripula, että yksityispuolella ihan samat lääkärit. Meidän sairaanhoitopiirissä oli lääkäri töissä monta kuukautta ennen kuin huomasivat, että hän ei osaa englantia...
Masennukseni alkoi työuupumuksella ”bullying” (työpaikkakiusaaminen?) esimiehen käsittelyyn jouduttuani. Mutta taustalla on ihan varmasti paljon käsittelemättömiä aiheuttajia – tunnen ne sellaisena möykkynä ja siihen ei mielestäni lääkkeet pure, vain turruttavat. Siihen pyysin psykiatria kirjoittamaan lähetteen terapiaan, vaan ei. Kilpirauhasarvot on tutkittu ja ne olivat normaalit.
”Physical exam” ? en tiedä
Stello
Katsotaan jos huomenna jaksan, joudun menemään Miriamin kanssa niin en kauheasti viitsi selittää kun ”pienillä padoilla on isot korvat” ... siis ei se noin mene? Miten se menee... mutta siis kuitenkin. Kun jaksan alan katsoa jos VHI:n kautta olisi jotain mahdollisuuksia kun olen Koon vakuutuksessa.
Pianonsoittoa viisi minuuttia päivässä.. hoh ja lol.
Halit ystäväiseni ♥
Taalla nakee paljon mainoksia,ihan paivittain, depressiolaakkeista. Nyt viime aikoina on ollut yksi mainos jossa (yleensa nainen, depressio yleisempaa naisilla) henkilon paan ylapuolella on tumma pilvenhattara ja se seuraa mukana. Juuri semmoinen moykky josta kerroit. Laake on Seroquel XR (extended release) jota myos kaytetaan bipolarin ja schizophrenian hoitoon, mutta nyt se on tuotu combo-hoidoksi myos depressioon.
Aika voimakas laakitys jos tuollaista yhdistelmaa joutuu kayttamaan. Ja laakkeillahan on aina sivuvaikutuksia.
Veljellani oli Effexor kun hanella oli tilannemasennus joitakin vuosia sitten. Han muuttui ihan eri tyypiksi laakken myota. Jotenkin hanesta tuli ihan turtuneen oloinen, kuin robotti. Han kylla teki toita nopeasti ja oli energisempi, muttei han ollut se sama henkilo. Onneksi han paasi masennuksen yli ja nykyaan han ei kayta enaa laakitysta. Vaan laakkesta oli hyotya. Usein han sanoi etta ilman laakitysta han ei olisi paassyt sangysta ylos aamuisin. Nyt hanen psyykeensa on se sama jonka olimme tunteneet aikaisemmin.
Hyvaa jatkoa Helja. Toivottavasti laakarireissu meni hyvin.
Ne, jotka eivät tiedä (eivätkä halua uskoa), MILLAINEN masennus on, pitävätkin sitä helposti joko laiskuutena tai asenneongelmana. Väitteiden tueksi luetaan muutama hihhulikirja ja yleistetään sen opit kaikkiin. Se mikä tehoaa toisella, ei välttämättä toisella...
Hali, Heljä. Hienoa, että otit aiheen esille! Itse en taida enää jaksaa. Nimim. tämä päivä vietetty sängyssä ja kohta menen taas uudelleen.
Heippa Heljä,
Olen sinua reilusti vanhempi, nyt jo 61v. Tässä muutamia vuosia sitten sairastuin myöskin masennukseen. Minulla oli vanha äiti,josta pidin huolta, masennusta sairastava mies, joka oli jäänyt eläkkeelle ja murrosikäinen tytär. Töissä oli alvariinsa yt-juttuja ja pomot olivat duunareista nostettuja pönttöjä. Kaikkea ei ihmismieli jaksa. Ilman kunnon terapiaistuntoja (ei kunnallisia, vaan itse maksettuja)en olisi ikinä selvinnyt. Myöskin kaikki lapsuusajan jutut kävimme läpi ja se helpotti. Tule suomeen ja maksa vaikka itse, mutta täällä saa hoitoa. Sinulla on ihana mies ja lapsi. Älä haaskaa elämääsi huonon lääkärin kanssa.
Musta ennen tuntu, että mun masennukset on vain laiskuutta ja saamattomuutta ja siitä piiskasin ja syytin itseäni. Sellanen vaan pahentaa asiaa. Ja jos vielä lääkäri on samoilla linjoilla, niin eihän se kovin mieltä ylentävää ole.
Toivottavasti löytäisit sellaisen lääkärin tai terapeutin, joka onnistuis jotenkin tuomaan valoa tyhjyyteen ja innottumuuteen. Pienillä askelilla sitä voi tietty itsekin lisätä pikku hiljaa.
Ma jouduin nyt toistaiseksi keskeyttamaan nuo omat terapiakaynnit, kun tuli tama jalkajuttu. Mutta ne muutamat kerrat mita ehdin kaymaan, on helpottaneet jo nyt.
Mun terapeuttihan antoi mulle joka kerta jonkun "kotitehtavan", esim. kirjeet (joista kerroinkin aiemmin), omien tunteiden julki tuominen...
Olen naita nyt yrittanyt noudattaa vielakin ja oikeasti tuntuu jotain muuttuneen. En tieda onko se vaan nyt taman avuttomuuden tuomaa vai olenko oikeasti jo "parantunut".
Mulla tosin hoidoissa oli enemmankin kyse taydellisyydesta irti paaseminen, laheisyyteen opetteleminen, kiukun hallitseminen yms.
Masennusta, kuten niin monta sairautta, ymmärtää vain sen itse kokenut. Jalkansa katkaissut on sankari, mutta eihän masentuneella ole mitään "vammaa"... Onneksi näistä asioista nykyään edes puhutaan, jos se vähän avaisi silmiä. Tsemppiä lääkärikäynnille!!
Minäkin kävin lukemassa mutten osaa taaskaan sanoa mitään fiksua. <3
Kiitos jutustasi, Heljä.
Sinun lääkärisi on pöljä, huh, vaihtoon tuollainen puoskari!
Linkitän tämän juttusi blogiini.
Päivä kerrallaan. Hengittäen.
Mizyena
Se oli tosiaan määräyksensä kun kysyi, että mistä innostun. Sanoin että harvoin enää mistään mutta sitten kerroin mistä ”ennen” pidin. Oli kuitenkin unohtanut seuraavalla kerralla antamansa määräyksen eikä siitä ole sen koommin puhuttu.
Lissu
Täällä en ole masennuslääkkeitä nähnyt mainostettavan, mutta tuo pilvi pään päällä pitäisi kyllä oikeasti olla pää pilven sisällä mielestäni ...
Ihanaa, että veljesi on päässyt tästä sairaudesta eroon, hänen tuntemuksensa tosi tuttuja. Ehkä minäkin joku päivä – lääkkeillä tai ilman.
Kiitos, lääkärireissu meni odotetusti.
Varjo
Ja pahinta on, että itsekin alkaa (tai ainakin minä aloin) uskoa siihen että olen vain laiska ja saamaton! Sänky on hyvä ja ymmärrän sitäkin ettet jaksa asiasta bloggailla – olet ollut tärkeä ja iso apu.
Anonyymi
Ihanaa, lukea että olet selvinnyt! Valitettavasti elämäntilanne sellainen, että en pysty Suomeen tulemaan pidemmäksi aikaa minkä hoito vaatisi. Tytär koulussa ja mies ei pysty työaikojensa puolesta huolehtimaan hoitoon / kouluun viemisistä, ja au-pair kuvio ei tällä hetkellä sovi meidän tilanteeseen. Olen saanut muutamia linkkejä ja vinkkejä mahdollisiin apuihin täällä, selvittelen niitä kunhan jaksan. Perheeni vuoksi en luovuta. Kiitos kun kommentoit.
Itkupilli
Ihan sama ajattelin itse. Häpesin ja huijasin itseänikin – en ymmärtänyt mm. miksi käännyin koulun portilta oikealle ja lyhintä tietä kotiin kun kääntymällä vasemmalle olisin saanut 15 minuuttia helppoa liikuntaa ja ulkoilua.
Pieniä askeleita tässä opettelen ottamaan ja olemaan kiitollinen niistä. Jokainen helmi helminauhassa on askel eteenpäin.
Kuwaitin kaunotar
Mulle tämä bloggaaminen on sitä kirjeiden kirjoittamista ja yritän tunteitani tuoda julki. Kyllä me parannutaan – luotetaan siihen!
Kaisa
Hear, hear! Täällä on vielä pitkä matka tuohon julkiseen puhumiseen, vaikka sitä hieman jo yritetäänkin tuoda esille. Täällä pitää olla rohkea, että myöntää olevansa / myöntää perheessään olevan mielenterveysongelmainen.
Anne
Sanoit kuitenkin. <3 riittää
SusuPetal
Oih – olin unohtanut koko hyvän suomalaisen “pöljä” sanan. Sitä hän nimenomaan on. Puoskari saattaa vaihtua ihan itsestäänkin kun sairaala lähettää tänne klinikalle aina sen joka sattuu olemaan vuorossa. Eli psykiatri tulee tänne meidän health centeriin läänin psykiatrisesta sairaalasta Dr O’mikälien klinikalta (jolla yksityisiä tai ”public” potilaita – lääkärit samat) eli siksi yksityiselle puolelle meno ei muuttaisi mitään. Kun jaksan alan tutkailla mahdollisuuksia.
Hengittäen nimenomaan!
Minakin kavin lukemassa, mutta en osaa sanoa mitaan. Paa on taysin tyhja.
Sanon vain *halitus* Helja. Ja painun takaisin nukkumaan.
Kiitos "halituksesta" Susa, se riittää. Hyviä ja syviä unia!
Hei Heljä-rakas, palasin tänne blogistaniaankin takaisin joulu"lomalta".
Minua risoo kovasti se, ettei masennusta oteta tosissaan... Minä sain silloin burn outtiini/masennukseen/loppuun palamiseen miksi ikinä sitä haluaa kutsua, sairaslomaa ja nukahtamislääkkeitä ja aikaa prosessoida asiaa... Kelapa ei suostunut korvaamaan sitä, koska ei voitu todistaa, että olin tarvinnut sen sairasloman... Joopa joo...
Haleja täältä sateen keskeltä. Uusi vuosi toi tullessaan hervottomat sateet, ihan kuin tietäisi, että sadekausi alkoi.
Tulipa mieleeni: Rio de Janeirohan tarkoittaa tammikuun joki. Tämä joki siis muodostuu rankkasateista juuri tammikuussa. :) Ote usein viljelemistäni "täysin turhaa tietoa gategoriasta". :)
Olet mielessä!
Raton
Haluan uskoa, että kun puhun edes täällä avoimesti niin joku muukin uskaltaa puhua. Ja ehkä jonain päivänä joku jossain "Kelassa" tai vastaavassa ymmärtää esimerkiksi sen, että moni masentunut haluaisi oikeasti takaisin tuottavaksi kansalaiseksi ja työelämään.
Olet myös mielessä ja tärkeä!
(tuo Rio de Janeiron merkitys oli uusi ja kiva nippelitieto, jota jonain päivänä taidan käyttää ;O)
" Ja ehkä jonain päivänä joku jossain "Kelassa" tai vastaavassa ymmärtää esimerkiksi sen, että moni masentunut haluaisi oikeasti takaisin tuottavaksi kansalaiseksi ja työelämään."
Kyllä se on otettu vakavasti. Jokainen jonka työkyky on uhattuna masennuksen takia saa hoitoa ja apua Suomessa. Myöskään Kela ei enää rajoita 18 - 64 vuotiaiden psykoterapia kuntoutusta.
Vaan ongelmat voivatkin olla juuri siellä työelämässä...
Anonyymi
Kiitos kommentista ja hienoa, että Suomessa noin.
"Kela" siksi lainausmerkkien sisällä, että jokaisella maalla omansa - no toki suomeksi kun kirjoittelen niin eipä sitä moni muunmaalainen ymmärrä.
Hyvin samankaltaisia ajatuksia Susun kirjasta tosiaan. Masennus on niin vaikea juttu, kun sitä ei meinaa itsekään tunnistaa (ennen kuin sen kanssa on painiskellut pidempään) ja tajuta. Masentuneen mieli toimii niin kummallisesti, se syyttää kun pitäisi ymmärtää.
Jaksamista - ja hengitellään.
Mymskä
Näin on. Hengitellään.
Lähetä kommentti