Itse mietin tuota asiaa viime viikolla kun ajelin kotiin Leenan luota lounaalta. Edellisen kerran olin ollut missään tekemisissä kasvokkain jonkun muun tutun aikuisen kuin mieheni kanssa, marraskuussa Pariisissa. Asia ei saanut aikaan minkäänlaista tunnetilaa - kunhan totesin. Ja kyllähän nyt kerran kuukaudessa riittää. Ensi kuussa menen Barcelonaan ja vietän aikaa siellä asuvan hyvän ystäväni L:n kanssa.
Tuntisinko itseni yksinäiseksi ellei olisi nettiä. Ehkä. Ehkä en. Olen aina pitänyt yksinolosta ja ennen kuin aikoinaan muutimme yhteen puhuimmekin tästä, että omaa tilaa ja aikaa sitten tarvitsen. Koo taas tuntee itsensä yksinäiseksi jos on olohuoneessa yksikseen varttia pidempään, Ihan sama mitä olohuoneessa teen, kunhan olen läsnä. Tässä asiassa(kin) vastakohtamme täydentävät toisiaan.
Kunhan mietiskelen.
 |
| Osa amppelissa olevista talviorvokeista säilyi kuin säilyikin hengissä lumesta ja pakkasesta! |
23 kommenttia:
Minun tyttärenikin tässä yksi päivä sanoi, että alan unohtaa sosiaalisen kanssakäymisen kuviot jos erakoidun liikaa. Olenkohan niitä koskaan hallinnutkaan..
Hih, meillä oli miehellä ennen sama juttu, että vartti yksin vastasi hautaan laittoa, nyt kelpaa jo telkkarikin läsnäoloksi kunhan se vaan on auki ja pitää suurta ääntä.
Sirokko
Liittyisiköhän jotenkin siihen, että ovat naapurikansaa keskenään meidän miehet... Eli siis toivoa on mullakin,
Minusta sosiaalisuus on rasittavaa - useammin kuin kerran kaksi viikossa. Luonnekysymys. Pidän ihmisistä, mutta tarvitsen myös omaa rauhaa. Jos sitä nyt kahden pienen lapsen kanssa saa...
Minä tykkään olla ystävien kanssa ja me ollaan esimerkiksi hyvin paljon eri ystävien kanssa yhdessä lomalla, tosin aina korkeintaan viikko. Osaan kyllä olla yksinkin ja tarvitsenkin omaa aikaa ja sellaisen loman jälkeen on taas nautinto olla yksin jonkun aikaa.
Uskon, että aika monet meistä bloggaajista tunnistavat tuon halun olla yksin, tarpeen erakoituakin.
Ainakin minä tunnen sen tarpeen. Niin kauan se on hyvä juttu, kun uskaltaa mennä ulos, ettei erakoituminen johdu siitä, ettei jaksa, että ihmisten näkeminen ja heidän joukossaan alkaa ahdistaa tai hyperventilaatio iskee. Tai jännitys.
Silloin pitää kait tehdä asialle jotain. Sillä jokainen ahdistava kokemus ulkomaailmassa vaan syventää kuilua, jossa on, nostaa kynnystä, joka on itsensä ja ulkomaailman välissä.
Toisaalta, tiedän minä ihan hyvin voiviakin erakoita, jotka eivät viihdy ihmisten seurassa, joten meitä on joka junaan.
Muiden patistelu "pitäisi nähdä enemmän ihmisiä, pitäisi mennä ulkoilemaan (hah), pitäisi sitä ja pitäisi tätä" eivät juurikaan auta, vaikka tarkoitus onkin hyvä.
Ärsyttää vaan.
Aikoinani masentuneena mä en jaksanut, en suorastaan uskaltanut olla ihmisten ilmoilla, en jaksanut puhua asioistani. Silloin oikeastaan löysin lohdutuksen hiljaisuudesta ja yksinäisyydestä.
Nyt nautin hiljaisuudesta ja yksinolosta. Jos olen liaaksi tekemisissä muiden ihmisten kanssa, niin alan jotenkin kadottaa itseäni ja helposti menen "lauman mukana".
Enää en ole huolissani tästä taipumuksesta, koska nykyisin kuitenkin selviän ihan hyvin ihmisten kanssakin, jos saan kuitenkin paljon sitä omaa aikaa.
Mun mies on vieläkin erakompi. Netti on mulle tosi hyvä ja sosiaalisen elämän kontakti, koska voi valita ajan ja tavan miten ihmisten kanssa kommunikoi.
Onneksi mulla on muutama sellainen samalla aaltopituudella kulkeva ystävä, joihin voi ottaa yhteyttä, jos on tunne, että tarvitsee ymmärtäväistä kuulijaa. Niitäkin tietty tarvitaan.
se oikea tokaisu oli; "täytyy osata sosialisoida". Oma mottoni on; kun on oman itsensä kanssa ei voi ainakaan voi valittaa seuran laadusta ;-)
sannoo yx joka nauttii ihanasta yksinäisyydestä telkkari auki, Suomen nettitelkkari myös ja pari surffiruutua...
Minussa taitaa olla kumpiakin puolia. Pidän vieraista ja nautin ihmisten tapaamisesta.Minusta on mielenkiintoista tutustua uusiin ihmisiin, vaikka en mikään ylisosiaalinen olekaan. Välillä taas parasta seuraa on oma seura, enkä halua ainakaan vääntää small talkia kenenkään kanssa. Harvoin vaan saan olla kotona ihan yksin. Lenkille menen aina yksin, eikä kaupungillekaan halua seuraa. Jos kovin monta päivää pitäisi olla ihan yksin, lähtisin ihmisten ilmoille.
Blogien kautta tapaa todella mielenkiintiosia ja mukavia ihmisiä, niin kuin sinä Heljä!
Mulla on ollut vähän hankaluuksia tällä alueella. En nimittäin millään jaksaisi olla niin sosiaalinen kuin ympäristö haluaisi. Kun sää on lämmin kokoontuvat naapurin rouvat pihamaille ja lörpöttelya jatketaan tunti parikin. Siis puuta heinää ja lämpimikseen. Näin lähes päivittäin. Minulla ei ikävä kyllä ole niin paljon sanottavaa ja ei-sanottavaa, että saisin pari tuntia päivässä vain rupateltua niin, että mitään kovin henkilökohtaista, politiikkaa, kulttuuria tai edes urheilua sivuavaa mainittaisiin.
Olenkin ehkä tunnettu hiukan pidättyväisenä, vaikeasti lähestyttävänä henkilönä. Joka kaiken lisäksi tekee lumitöitä.
Joskus olen surullinen, että olen hyvin yksin.
Kuitenkin ajatus jatkuvasta toisten seurasta on myös sietämätön.
Onneksi on tämä netti. =)
Helena
Jospa aloittaisin kerran kahdessa viikossa ... itse olen onnekas, että tuo elohiiri on koulussa 4,5 tuntia.
Allu
Meille kävi vähän sillälailla hassusti, että tulimme tänne yli 10 vuotta sitten (erikseen, toisistamme tietämättä) työn perässä ja ystävystyimme vuosien aikana lähinnä ei-paikallisten kanssa. Siis mitenkään irlantilaisia välttelemättä. Niin ystävällisiksi irlantilaiset kuin koetaankin, sisäpiireihin on äärettömän vaikea päästä muuten kuin liittymällä sukuun. Luin juuri kolmesta miehestä, jotka ovat olleet ystäviä yli 20 vuotta mutta eivät ole koskaan käyneet toistensa kotona. Nähneet vain ja ainoastaan pubissa.
Nyt työt ovat täältä kadonneet samoin kuin suurin osa ystävistämme muuttaneet pois. Kolmannessa (ei kummankaan kotimaa) maassa asumisella on puolensa ja puolensa. Mutta puuttuu kummankin sukulaiset ja vanhat ystävät.
SusuPetal
Olet oikeassa ja se erakoitumisen tarve ei välttämättä ole yksinäisyyttä.
Kun olen huonoimmillani olen hyväksynyt sen, että otan tabletin X selvitäkseni pakollisesta kauppareissusta. ”Pitäisi” sana on myrkkyä omasta ja (varsinkin) toisten suusta.
Itkupilli
Hiljaisuus ja yksinäisyys on lohdullista. Nimenomaan se, että netissä kontrolloit voimiesi mukaan miten sosiaalinen ja kanssakäyvä olet.
Arja
Niinpäs olikin ja tuo motto on hyvä. Kuulostaa ihanteelliselta tuo olosi.
Vihreätniityt
Ja teille varmaan uskaltautuisinkin kahville kuten Leenankin luokse, välimatka vain vähän pitkä. Te ihanat blogista löytämäni ystävät.
Johanna
Voi tiedän! Meidän edellinen koti oli tuollaisella alueella ja välillä oikeasti kurkistin ensin ikkunasta, että onko reitti vapaa ;O) Oudoksi linnuksi miellettiin, mutta onneksi ”ne on ulkomaalaisia” selitti paljon. Jatka lumitöitä ja naapureiden ihmetyttämistä.
Anne
Oltiin näköjään kommenttilaatikolla yhtäaikaa.
Tuo surullisuuden tunne on tuttua menneisyydestä, luulen että pääni tällä hetkellä niin turta etten edes osaa surra.
Netti on ilomme!
Ma olen oikeastaan aina pyrkinyt pitamaan parhaimmat ystavani maantieteellisesti kauempana, koska sitten ei tule mitaan paineita etta pitaisi tavata vahan valia tai lahtea johonkin tms.
Tykkaan olla yksin, ja tunnen vain yhden ihmisen jonka seurassa on mukavampaa kuin yksin.
...no niin sait tämän erakon vihdoin kommentoimaan blogiisi. Tunnen usein sielunkumppanuutta kanssasi (vaikket sitä tiedä..). Onhan sulla 1 tytär ja mies ja horoskooppimmekin sama..olimme samalla alallakin ja nyt molemat kotiäitejä. Tiedän että olen erakko ja pidän siitä. Tykkään myös viettää aikaa samanhenkisten kanssa, jotka tajuaa puhumattaki tai että voi puhua kaikesta jos jaksaa. Te vain olette kaikki ympärimaailmaa. Tajusin vain juuri olevani ehkä vieläkin erakompi. Mä olen netissä sosiaalinen itsekseni. Luen muiden elämästä FB ja blogien kautta, olen iloinen kun kuulen teistä ja tiedän miten teillä menee..mutta en kerro itsestäni mitään. Selitän itselleni, että mulla ei o aikaa, mut totuus on et pidän rauhasta ja haluaisin olla joskus yksin oikeasti vaikka vkon ehkä sit oisin sosiaalisempi..joskus. Epäselvää puhetta kännyllä näpytellen mutta uskon et tajuat kaiken. Voisin puhua tästä aiheesta vaikka kuinka SUN kanssa...tai tarviiko siitä puhua...mä tajuan sua. Ootte mulle rakkaita koko perhe! -M
Stello
Aivan ihannetilanne sulla. (nimimerkki en-enää-tunne-huonoa-omaatuntoa-kun-käyn-niin-harvon ;O)))
-M
i-h-a-n-a-a kun kommentoit. Mä kiersin omaksi seurakseni blogeja varmaan yli vuoden ennen kuin sitten MaaMaan kanssa juttelin asiasta ja hän rohkaisi kirjoittamaan. Mun aarrekartalla ehdottomasti viikko yksin jossain (jos ei muualla järjesty niin kotona... kun nuo vain ymmärtäisivät lähteä reissuun kaksitaan)
Ei tarvitse, mäkin tajuan - vaan en olisi arvannut ellet olisi kertonut. Halaus teidän perheelle!
... siis ei tarvitse puhua
Ihannetilanne vain silloin harvoin kun nakee sita yhta ihmista =) (siksi myos aarrekartta)
Hei!
Olen piipahdellut blogiasi lukemassa silloin tällöin,pidän siitä kovasti ja tavastasi kirjoittaa.
Masennus on raskas seuralainen ja tyypillistä on myös,että ajatellaan sen hoituvan tuosta vaan,eli masennuslääkkeillä pelkästään.Sairaus on niin monimuotoinen ja vaikea,että kaikki näkökulmat ja linjat olisi hoidossa tapauskohtaisesti huomioitava,sekä tarvittaessa liitettävä mukaan.Omasta kokemuksestani(olen sinua jonkin verran vanhempi,sairastuessani ktakuinkin ikäisesi)kerron omalla kohdallani käänteen parempaan tapahtuneen gynekologini aloitteesta hormooni korvaushoidon aloittamiseen.Syömäni ssri lääkkeet peittivat/sotkivat alkaneet vaihdevuosi oireet,hormoonikorvaus hoito pienellä annoksella auttoi merkittävästi masennuksesta toipumiseen(siis masennuslääkkeiden lisänä).Muutaman viikon käytön jälkeen voimat alkoivat hiljakseen palata,samoin unenlaatu ja erilaiset epämääräiset säryt(kolotukset livittyivät.Jonkin ajan kuluttua,masennuslääkitystäni saattoi pienentää ja tänäpäivänä minulla on vain pieni ehkäisevä ylläpitoannos käytössä.Mieti asiaa ja juttele gynekologisi kanssa.Ps.toisin kuin luullaan,ei korvaushoidon aloittamiseen tarvitse olla tilanteessa jossa kuukautiset ovat loppuneet jne,pyydä määrittämään hormonitaso ja jos se on alakantissa,neuvottele hoidosta.Voimia sinulle!
T.Kohtalotoveri
Mina olen myos aika erakko.Toimistossa tapaan tyokaverit, ja mies on myos. Hanen perhettaan tapaan viikottain. Muita juuri en. Enempaa en kaipaakaan, mutta joskus mietin onko se ihan normaalia.
Stello
Aarrekartta rules - luota siihen!
Kohtalotoveri
"valitettavasti" gyneni totesi että kun kuukautiseni alkoivat aikaisin (10vee) niin loppuvat myöhään (50++vee) eli vielä ei hormonihoidot auta tai selitä. Hormonitaso mitattiin ja voisin kuulemma tehdä vielä iltatähden (ihan kuin ei jo olisi). Kiitos kun kommentoit.
anumorchy
Ihanaa kun on blogit! Päätetään että on normaalia - ainakin meille.
Itse aloitin blogin kun olin vielä töissä ja työkaverit (jotka ikänsä puolesta olisivat voineet olla lapsiani) huokasivat ihastuksest: wow - ei mun äiti vaan ...
Vähän myöhässä täällä... Mieheni juuri tänään sanoi, että hän näkee minussa kaavan. Kun olen pitkään seurallinen (esim. matkoilla tmv.) niin minulta menee sen jälkeen yli tuplasti se aika "palautua".
Eli olen aivan romuna reissujen jälkeen, koska vaikka nautin seurasta, niin se kuluttaa minua.
Itse tosin mietin, ettei hän ehkä tajua sitä ihan oikein. Eli kun kerrankin saan nauttia seurasta ja yhtäkkiä olen yksin, niin se onkin se, joka minut pistää alas.
Mene ja tiedä - näin se kuitenkin aina on. Voikohan sille tehdä jotain...
Toi mitä kirjoitit Allulle kommenttiin on niin totta, ja varmasti suuri syy "erakoitumiselle". Kun asuu 'komannessa maassa' eikä omia vanhoja ystäviä tai sukulaisia ole lähettyvillä, niin helposti tyytyy pitämään yhteydet netin kautta, tai jopa vain telepatialla.
M:n kommenttiin haluan myös kommentoida, että TUNNEN sut, ja teidät (siis niinkuin 'I FEEL you') läsnäolevana, vaikka ei kuukausiin oltais sanaakaan vaihdettu. Rakastan teitä! <3
Varjo
Vaikka reissuista nautinkin niin olen laillasi tosi "loppu" kun palaan arkeen. Olen myös miettinyt tuota ihan samaa, että vaikkei tunne (tunnusta?) yksinäisyyttä kun on nauttinut ystävän/ystävien seurasta reissussa - niin onko sittenkin?
Pohdittavaa.
MaaMaa
Mekin (luvallasi -M) rakastetaan sua MaaMaa!
Lähetä kommentti